Tekemällä lahjoituksen Hätäapurahastoomme, voit auttaa maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien koettelemia perheitä ja yhteisöjä.

Etusivu The Lions Blog Diabetesta sairastavien määrän kasvaessa, uudet kamerat auttavat näkökyvyn pelastamisessa
Ystävälliset teot ovat tärkeitä

Diabetesta sairastavien määrän kasvaessa, uudet kamerat auttavat näkökyvyn pelastamisessa

Jamie Weber 24.02.2021

Venturan piirikunnassa Kaliforniassa Yhdysvalloissa yli 26 prosentilla aikuisista on diabetes. Se on selvästi yli koko maan keskiarvon, joka on 13 prosenttia. Diabetes aiheuttaa myös lähes seitsemän prosenttia sairaalahoidoista Venturassa. Näiden määrien takia diabeettinen retinopatia on väistämättä suuri huolenaihe.

Näkökyky vaarassa
Kroonisesti korkean verensokeritason aiheuttama diabeettinen retinopatia ei välttämättä aiheuta oireita varhaisessa vaiheessa. Hoitamattomana se voi kuitenkin johtaa täydelliseen ja peruuttamattomaan sokeuteen.

Varhainen havaitseminen on avain diabeettisen retinopatian etenemisen pysäyttämiseksi.

Diabeettinen retinopatia voi olla pettävä, koska se voi alkaa yksinkertaisesti näön hämärtymisellä. Ilman pääsyä teknologiaan, jonka kautta se voidaan havaita, henkilö ei ehkä ole kovin huolestunut näön hämärtymisestä tai ymmärrä, että näkökyky saattaa vahingoittua.

Varhainen havaitseminen on avain diabeettisen retinopatian etenemisen pysäyttämiseen. Kun ongelmasta tiedetään, voidaan estää lisävahinkoja hallitsemalla diabetesta, pitämällä verenpaine ja kolesteroli hallinnassa ja kiinnittämällä huomiota näkökyvyn muutoksiin.

Lions-Anthem Foundation Healthy Heroes Initiative -aloitteessa huomattiin kasvava huoli Venturassa ja he päättivät ryhtyä toimeen.

Yhteistyö paikallisen terveydenhuollon kanssa
Lions-Anthem Foundation Healthy Heroes -aloitteen kautta lionien ja yhteisöjen johtamat humanitaariset hankkeet parantavat yhteisöjen terveyttä kaikkialla Yhdysvalloissa. Anthem Foundation -säätiö tarjoaa apurahatukea Lions Clubs Internationalin säätiölle (LCIF), joka puolestaan myöntää apurahoja lionsklubeille ja -piireille tavoitteena parantaa terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi joka syksy järjestetään Lions-Anthem -vapaaehtoispäivät eri puolilla Yhdysvaltoja. Vuodesta 2015 lähtien Lions-Anthem Volunteer Days -tapahtumien kautta on toteutettu lähes 20 000 tuntia julkista palvelua, mikä on vaikuttanut myönteisesti yli 1,6 miljoonaan ihmiseen.

Aloitteen myöntämän 100 000 dollarin apurahan kautta seitsemän verkkokalvokameraa sijoitettiin pysyvästi seitsemälle klinikalle Venturassa. Nämä kamerat toimivat matalan energian infrapunavalolla silmän verisuonten havaitsemiseksi. Testi on kivuton, ja potilaan on vain katsottava eteenpäin, kun lääkäri etsii turvotusta, näyttöä huonosta verenkierrosta, epänormaalista tai uudesta verisuonesta tai arpikudosta.

”Anthem Foundationin ja LCIF:n antaman lahjoituksen ansiosta hankimme seitsemän verkkokalvoskanneria klinikoillemme, ja pystyimme seulomaan 145 potilasta lisää [yhden vuoden aikana], mikä johti 39 tapauksen havaitsemiseen", kertoi johtaja Amy Towner Venturan terveydenhuollon säätiön johtaja. ”Tämä laite tarjoaa pysyvän vaikutuksen tulevina vuosikymmeninä."

Tulevaisuus täynnä toivoa
Jo seulontojen 33 prosentin kasvu vain yhden vuoden aikana tarjoaa toivoa Venturan asukkaiden arvokkaan näkökyvyn pelastamiseksi, koska täällä diabeteksen määrä on korkea ja nousee edelleen. Lisäksi verkkokalvon seulonnat voivat lisätä tietoisuutta diabeteksesta, mikä osoittaa mahdollisen taudin riskin diagnosoimattomilla ihmisillä. Tietoisuus diabeteksesta on nyt tärkeämpää kuin koskaan, koska diabetesta sairastavilla potilailla on paljon suurempi riski koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamille hengenvaarallisille komplikaatioille.

UCLA Health Policy Research -keskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan 46 prosentilla kalifornialaisista on diabeteksen esiaste tai diagnosoimaton diabetes. 13 miljoonalla ihmisellä on suuri riski sairauden kehittymiselle tai he sairastavat sitä tietämättään. Venturan potilaiden onneksi uudet verkkokalvokamerat turvaavat heidän näkönsä ja terveytensä. Kamerat havaitsevat myös silmäpohjan rappeuman, glaukooman ja muut näkökykyyn vaikuttavat olosuhteet.

”Olemme ylpeitä voidessamme lisätä verkkokalvon seulontoja Venturan piirikunnassa", sanoi tohtori David Pryor, Anthem Blue Crossin aluejohtaja ja lääketieteellinen johtaja. ”Nämä seulonnat voivat auttaa tarttumaan ongelmiin aikaisin ja jopa pelastaa ihmishenkiä."

Anthem Foundation -säätiön ja LCIF:n yhteistyön ansiosta Venturan piirikunnan yhteisöllä on paremmat mahdollisuudet saada verkkokalvon seulonta ja sitä kautta aloittaa diabeteksen hoitaminen ennen kuin se aiheuttaa peruuttamattomia haittoja.

Lue lisätietoja LCIF:n yhteistyöstä Anthem Foundation- säätiön kanssa artikkelista LION-lehdessä.


Jamie Weber on markkinointisisällön asiantuntija Lions Clubs Internationalin säätiössä.

Koronaviruspandemia (COVID-19) on vaikuttanut yhteisöihin eri tavoilla. Jotta varmistamme, että palvelemme turvallisesti omilla paikkakunnillamme, lionien tulisi aina seurata paikallisviranomaisten ja Maailman Terveysjärjestön suosituksia. Tutustu Palvele turvallisesti -sivuumme, josta löytyy lisätietoja miten palvella turvallisesti.