Lionien, työntekijöiden ja yhteisöjen terveys ja turvallisuus on meidän tärkein prioriteettimme.

Lue miten

me vastaamme

COVID-19-tilanteeseen.

Auta LCIF:ää, kun se tukee lionien tekemää hätäaputyötä. Tee lahjoitus

Hätäapurahastoon.
Etusivu The Lions Blog Miksi en ole aina ollut lion?

Miksi en ole aina ollut lion?

Joan Cary huhtikuu 23, 2020
Kasvomaskit, jotka on tehty paikallisille työntekijöille.

Tyypillisenä keväänä Vermilion Bay -lionit Luoteis-Ontariossa, Kanadassa, suunnittelevat heidän jokavuotista illallista paikkakunnan vanhuksille. Yli 100 ihmistä tulisi Lions Hall -tilaan Vermilion Bayn pikkukaupungissa Eagle-järven varrella, väkiluku 1000, lämmintä ateriaa varten, jonka tarjoilevat Kanadan armeijan kadettiohjelman nuoret lionien tukemana.

Saamamme tuki on innostanut kaikkia osallistujia.

Lions Hall on paikkakunnan suurin yhteisökäyttöön tarkoitettu rakennus, mutta se on myös alueen hätäapu- ja evakuointikeskus. Mutta tänä keväänä koronaviruskriisin (COVID-19) takia Vermilionin lionit muuttivat tämän tilan paljon tarvituksi elintarvikkeiden jakelun hätäapukeskukseksi. Piirikuvernööri-elekti Shirley Koroniak moninkertaispiiristä 5M kertoo, että lionit, mukaan lukien lion Doris St. Jules, paikallisen Lilian Berg -peruskoulun rehtori, olivat alkaneet huolehtimaan siitä, miten lapset, jotka yleensä saavat viikonlopuksi ruokaa kotiin vietäväksi ja he saavat aamiaisen koulussa, pärjäävät nyt kun koulut olivat kiinni.

He saivat virallisen luvan Northwestern Health Unit -yksiköstä, joka on näiden kahden ohjelman pääasiallinen rahoittaja, ja lionit pääsivät siirtämään koulun ruokavarastoja paikallisille avustusjärjestöille vastaamaan tarpeeseen. He aloittivat myös yhteistyön alueen ruokapankin kanssa, joka sijaitsee noin 30 minuutin päässä Drydenin kaupungista, jotta lionit voisivat noutaa perheiden ruokakorit ja joko toimittaa ne turvallisesti heille tai toimittaa ne Lions Hall -tilaan noudettavaksi. Näin vähennettiin ihmisten määrää, joiden piti lähteä kotoa ja ajaa Drydeniin viikoittain.

Klubi palvelee tällä hetkellä joka viikko 25 aikuista ja noin 17 lasta, iältään 1–17-vuotiaita viikossa. Koroniak odottaa lukumäärän kasvavan, koska heillä on pandemian aiheuttamia työvoimapulaa.

”Saamamme tuki on innostanut kaikkia osallistujia," hän sanoo. ”Perheemme, jotka saivat tukea kriisin aikana, ovat erittäin kiitollisia siitä, että Vermilion Bayn lionit ovat kyenneet mobilisoimaan toiminnan hyvin lyhyessä ajassa palvellakseen yhteisöämme."

Lions sort items to be distributed to local food pantries

Vaikka monet lionit ovat auttaneet, klubin osallistuminen on rajoitettu 8-10 jäseneen turvallisuuteen ja sosiaaliseen etäisyyteen liittyvien ohjeiden takia. Mutta monet, niin lionit kuin yhteisön jäsenetkin, ovat antaneet lahjoituksia ja ruokatarvikkeita.

Hän toivoo, että monet yhteisön vapaaehtoisista harkitsevat tulevaisuudessa liittymistä johonkin alueen lionsklubeista. Heidän klubissaan on nyt 44 jäsentä, joista vähintään 10 jäsentä on liittynyt tänä vuonna.

“Miksi? Koska olemme erittäin aktiivisia,” hän sanoo. ”Kaikki tuntevat lionien työn täällä."

Noin kolme tuntia sieltä etelään, Emossa, Ontariossa, lähellä Minnesotan ja Kanadan rajaa, edellinen piirikuvernööri Joanne Ogden (5M 10) työskentelee terveydenhoitajana ja hän pysähtyy kotimatkalla töistä poimiakseen ja toimittaakseen ruokatarvikkeita 8-10 kotiin hänen pienellä paikkakunnallaan, jossa on 1200 asukasta.

Emo and District -lionit toimivat 60 jäsenen kansainvälisessä klubissa ja he ovat liittyneet paikkakunnalla toteutettavaan projektiin. Sen sijaan, että ruokakaupan työtekijät joutuisivat vaaraan sairastua koronaviruksen takia, he perustivat Facebook-sivun nimeltä ”COVID Delivery,” jonka kautta ihmiset voivat jättää pienen tilauksen tai he voivat soittaa suoraan kauppaan ja maksaa puhelimitse. Ruokakaupan työntekijät tuovat tilaukset lioneille, jotka odottavat autossa kaupan ulkopuolella ja toimittavat ostokset sitten perille.

Paikan päällä lionit soittavat tilauksen tehneelle henkilölle ja jättävät sen jälkeen ostokset noin 10 metrin päähän ovesta.

”Tämä on todella kivaa, koska joskus kun viet ruokakassin perille, juttelet henkilön kanssa ikkunan läpi, sosiaalista etäisyyttä noudattaen, ja he haluavat antaa sinulle juomarahaa. Mutta kerrot sitten heille, että näin lionit toimivat,” sanoo Ogden. ”Istutamme siemenen monen ihmisen mieleen, jotka eivät todennäköisesti olisi ajatelleet tätä asiaa aikaisemmin.”

Toinen paikkakunnalla toteutettava projekti, johon klubi on osallistunut, on kasvomaskien tekeminen ihmisille, jotka joutuvat työssä altistumaan virukselle. Kaikki saavat kaksi maskia kotiin ja kaksi työpaikalle. Kaiken kaikkiaan tehdään vähintään 2000 maskia.

”Olin yksi niistä lioneista, jotka piti vetää väkisin mukaan tähän, koska minulla ei muka ollut aikaa,” hän muistelee aikaa, jolloin häntä pyydettiin mukaan klubiin vuonna 2010. ”Sitten alat näkemään mitä kaikkea teet muiden hyväksi. Ja kun kuuntelet ihmistä kuten Brian Sheehan (kansainvälinen toinen varapresidentti), alat miettimään, ”Miksi en ole aina ollut lion?”

Tämän tarinan on kirjoittanut LION-lehden henkilökunta. Lisää hienoja tarinoita löytyy sivulta lionmagazine.org.


Joan Cary on LION-lehden apulaispäätoimittaja.