Lionien, työntekijöiden ja yhteisöjen terveys ja turvallisuus on meidän tärkein prioriteettimme.

Lue miten

me vastaamme

COVID-19-tilanteeseen.

Etusivu Tule mukaan vuoden 2020 Kanadan nuorten lionien kokoontumiseen

Tule mukaan vuoden 2020 Kanadan nuorten lionien kokoontumiseen

Leo-Lion Kyle Boutilier helmikuu 04, 2020

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi rakastan lionina olemista, on se, että kuulun laajempaan maailmanlaajuiseen jäsenverkostoon. Osallistuminen Lions Clubs Internationalin vuosikokoukseen vuonna 2017 oli yksi elämäni mieleenpainuvimmista kokemuksista ja siitä saakka olen rakentanut yhteyttä koko lionsbrändiin. 

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi rakastan lionina olemista, on se, että kuulun laajempaan maailmanlaajuiseen jäsenverkostoon.

Olin juuri valmistunut lukiosta ja olin matkalla Chicagoon osallistumaan lionien satavuotisjuhliin. Tapasin siellä lioneita ja leoja kaikista maailman neljästä kolkasta, minulla oli tilaisuus johtaa työpajaa ja sain paremman käsityksen suuremmasta lionyhteisöstä.

Inspiroitunut muuttamaan suuntaamme
Vuotta myöhemmin minut nimitettiin toimimaan yhdessä Eleonora Fresian kanssa yhtenä ensimmäisistä hallituksen Leo-Lion yhteyshenkilöistä. Tämä voimaannutti minut palaamaan takaisin omaan vaalipiiriini ja auttamaan jäsenmäärän vähenemisen suunnan muuttamisessa. Huomasin, että ongelma jäsenten säilyttämisessä oli yksi tämän kehityssuunnan ensisijaisista tekijöistä. Tämä motivoi minua käynnistämään tapahtuman nuorille lioneille ja leoille kaikkialta Kanadasta. Rekrytoin huonetoverini, Lion Nikhil Patilin ja muita lioneita klubistani (West London) ja perustimme ensimmäisen Kanadan nuorten lionien kokoontumisen (Canadian Young Lions Retreat).

Image_Leo_Lion_1

Kuukausien valmistelutyön jälkeen me vietimme jännittävän viikonlopun työpajojen, palvelun ja ystävyyden merkeissä. Perjantai-illalla järjestimme lyhyen avajaisseremonian ja päätimme illan pelaamaan pelejä ja laulamalla karaokea. Seuraavana päivänä osallistujat osallistuivat nuorisotyön edistämiseen tarkoitettuun työpajaan ilmastonmuutosaktivistin Steve Leen kanssa. Tämän tilaisuuden jälkeen meillä oli toinen työpaja johtamistaidoista, jota johti Carry Green, leojen neuvoa-antavan paneelin jäsen vaalipiiristä I.

Iltapäivällä vierailimme Ingersoll lionsklubissa ja teimme yhdessä peittoja Ronald McDonald -taloon. Ilta sisälsi Lions International Young Lions -asiantuntijan Roxanne Stecin johtaman fokusryhmän, jossa keräsimme arvokasta palautetta osallistujilta.

Image_Leo_Lion_2

Kokemusten jakaminen on parasta
Suosituin tapahtumamme oli lauantai-iltana, jolloin tunnetut lionit A-15 -piiristä kertoivat heidän uristaan ja jakoivat kokemuksia lionina olemisesta. Osallistujat kävivät kunkin pöydän luona 5-7 minuutin välein, jotta kaikki pääsivät keskustelemaan kaikkien kanssa. Tämä tapahtuma havainnollisti mistä on kysymys sukupolvien välisessä palvelussa ja johtamisessa - mahdollisuudesta keskustella yhdessä ja jakaa ideoita.

Image_Leo_Lion_4

Sunnuntaina järjestimme vielä nuorten jäsenyyttä ja johtamismahdollisuuksia käsittelevän työpajan. Kansainvälinen johtaja Tom Gordon tuli johtamaan päätöstilaisuutta ja syömään lounasta kanssamme ennen kuin kaikki lähtivät kotiin.

Image_Leo_Lion_5

Tilaisuus oli mahtava menestys! Yli 33 nuorta lionia ja leoa Kanadasta kokoontui ensimmäiseen Kanadan nuorten lionien kokoontumiseen Woodstockissa, Ontariossa. Haluan kiittää lioneita, leoja ja Lions Internationalin henkilökuntaa, jotka auttoivat tekemään tapahtumasta totta. Erityiset kiitokset lion Nikhil Patilille kokoontumisen johtamisesta, DGE George Corrinille ja lion Barbara Corrinille heidän hellittämättömistä ponnisteluistaan ja PRC Jim Keronille kaikesta hänen antamastaan tuesta.

Tule mukaamme vuoden 2020 kokoontumiseen
Suunnittelukomitea toivottaa tervetulleeksi uudet ja palaavat leot ja nuoret lionit Kanadan vuoden 2020 nuorten lionien kokoontumiseen, joka pidetään 20. – 22. maaliskuuta 2020 Newmarketissa, Ontariossa.

Täällä on mahdollisuus puhua erilaisten paneelien edustajien kanssa, kuulla innostavia pääpuhujia, auttaa toteuttamaan palveluprojekti ja verkostoitua muiden leojen ja nuorten lionien kanssa, joten tämä on yksi tapahtuma, jota et halua jättää väliin!

Lisätietoja Kanadan kokoontumisesta löytyy verkkosivulta www.canadianyounglionsretreat.ca tai Facebookissa ja Instagramissa. Kannustan muita maailman nuoria lioneita harkitsemaan oman kokoontumisen järjestämistä ja seuraamaan, kuinka se muuttaa omia klubejasi.


Kyle Boutilier on toiminut yhtenä ensimmäisistä leo-lion yhteyshenkilöistä Lions Clubs Internationalin vuoden 2018-2019 hallituksessa.