Tekemällä lahjoituksen Hätäapurahastoomme, voit auttaa maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien koettelemia perheitä ja yhteisöjä.

Etusivu Resurssikeskus Helen Keller

Helen Keller

Photo of Helen Keller

Helen Keller syntyi Alabaman osavaltion Tuscumbiassa Yhdysvalloissa vuonna 1880. Kun hän oli 18 kuukauden ikäinen, hänelle nousi kuume, joka sokeutti ja kuuroutti hänet.

Poikkeuksellinen opettaja, Perkinsin sokeainkoulun Anne Mansfield Sullivan, auttoi Kelleriä oppimaan viittomakieltä ja pistekirjoitusta. Muutamaa vuotta myöhemmin hän oppi puhumaan. Aikuisena hänestä tuli väsymätön vammaisten puolestapuhuja. Ja vuonna 1925 hän osallistui Lions Clubs Internationalin vuosikongressiin ja haastoi lionit ryhtymään "sokeuden ritareiksi ristiretkelle pimeyttä vastaan".

Lionit hyväksyivät hänen haasteensa, ja siitä lähtien työhömme on aina kuulunut näköohjelmia estettävää sokeutta vastaan.

Helen Kellerin päivä

Vuonna 1971 Lions Clubs Internationalin hallitus julisti, että tästä lähtien 1.6. tunnetaan Helen Kellerin päivänä. Eri puolilla maailmaa toimivat lionit toteuttavat Helen Kellerin päivänä näköön liittyviä palveluprojekteja.

Helen Kellerin puhe vuoden 1925 kansainvälisessä vuosikokouksessa

Cedar Pointissa (Ohio, USA)
30.6.1925

Puhtaaksikirjoitettuna

Hyvät lionit ja rouvat:

Olette varmaan kuulleet tarinan, jossa tilaisuus on oikukas nainen, joka koputtaa kullekin ovelle vain kerran, ja jos ovea ei avata nopeasti, hän jatkaa matkaansa eikä palaa enää koskaan. Näin sen pitääkin olla. Ihastuttavat, haluttavat naiset eivät odota. Heidät pitää napata tilaisuuden tullen.

Olen teidän tilaisuutenne. Koputan nyt ovellenne. Haluan, että otatte minut omaksenne. Tarinassa ei kerrota, mitä silloin kannattaa tehdä, kun samalla ovella on useita kauniita tilaisuuksia. Teidän pitää kai valita se, josta pidätte eniten. Toivottavasti otatte minut omaksenne. Olen nuorin täällä ja tarjoan teille runsaasti upeita tilaisuuksia palvella.

Amerikan sokeainsäätiö on vain neljän vuoden ikäinen. Se kasvoi sokeiden elintärkeästä tarpeesta, ja sokeat perustivat sen itse. Se on laajuudeltaan ja tärkeydeltään kansallinen ja kansainvälinen. Se edustaa tähän asti parasta ja valistuneinta ajattelua meidän aiheestamme. Sen tavoite on tehdä sokeiden elämästä entistä arvokkaampi kaikkialla kasvattamalla heidän taloudellista arvoaan ja antamalla heille tilaisuus kokea normaaleista aktiviteeteista saatava riemu.

Yrittäkää kuvitella, miltä teistä tuntuisi, jos sokaistuisitte yllättäen tänään. Kuvitelkaa itsenne kompuroimassa ja hapuilemassa keskipäivällä kuin olisi keskiyö: työnne, riippumattomuutenne, kaikki mennyttä. Eikö siinä pimeyden maailmassa ilahduttaisi, jos ystävä ottaisi teitä kädestä ja sanoisi: "Lähde kanssani, niin opetan sinua tekemään joitakin niistä asioista, joita teit kun vielä näit." Juuri tällainen ystävä Amerikan sokeainsäätiöstä tulee kaikille tämän maan sokeille, jos näkevät ihmiset antavat sille sen tarvitseman tuen.

Olette kuulleet, miten toisen ihmisen sormistaan pudottama pieni sana, valonsäde toisesta sielusta kosketti ajatusteni pimeyttä ja miten löysin itseni, maailman, Jumalan. Koska opettajani sai tietää minusta ja murtautui pimeään, äänettömään vankilaani, pystyn työskentelemään itseni ja muiden hyväksi. Haluamme ennemmin välittämistä kuin rahaa. Lahja ilman sympatiaa ja antajan kiinnostusta on tyhjä. Jos välitätte, jos voimme saada tämän mahtavan maan ihmiset välittämään, sokeat pystyvät todellakin voittamaan sokeuden.

Tuon teille seuraavanlaisen tilaisuuden, lionit: voitte edistää ja sponsoroida Amerikan sokeainsäätiön työtä. Ettekö ryhdykin auttamaan minua nopeuttamaan sen päivän saapumista, kun estettävää sokeutta ei enää ole, kun kukaan kuuro, sokea lapsi ei jää opitta, kun yksikään sokea mies tai nainen ei jää avutta? Vetoan teihin lioneihin, joilla on näkö ja kuulo, jotka olette niin vahvoja, urheita ja hyväntahtoisia. Ettekö ryhtyisi Sokeiden Ritareiksi tälle ristiretkelle pimeyttä vastaan?

Kiitos.