Palvelut lapsille
Nykyisin lapset tarvitsevat lioneja enemmän kuin koskaan
Miljoonat lapset kärsivät köyhyydestä, kodittomuudesta, väkivallasta, laiminlyönnistä, sairauksista ja vammoista. Surullista kyllä nämä lapset joutuvat usein elämään ilman elintärkeitä terveys- ja koulutuspalveluja, jotka lievittäisivät heidän hätäänsä ja antaisivat toivoa tulevaisuudesta. Siksi Lionien palvelut lapsille -ohjelma jatkaa Lions Clubs Internationalin pitkää maailman tulevien sukupolvien auttamisen perinnettä.
Lionien palvelut lapsille -projektit
Eri maissa lapsilla on erilaisia ongelmia, mutta terveys- ja koulutuspalvelujen tarve on jatkuvasti läsnä kaikkialla. Lionsklubit auttavat puuttumaan näihin tarpeisiin kehittämällä hankkeita, joilla on selkeät ja saavutettavat tavoitteet. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat:
- ruuan, vaatteiden tai kirjojen kerääminen
- näkö- tai kuuloseulonnan järjestäminen
- rokotusten järjestäminen rokotuskampanjan avulla
- lukutaito-ohjelman käynnistäminen paikallisen koulun, kirjaston, monitoimitalon tai leoklubin kanssa
- aliravituille lapsille tarkoitetun ravinto-ohjelman tukeminen
- pyörätuolien hankkiminen vammaisille lapsille
- diabetestä sairastavan tai vammaisen lapsen lähettäminen erikoisleirille.
Lionit ovat palvelleet puutteenalaisia nuoria myös rakentamalla eri puolille maailmaa sairaaloita, kouluja, orpokoteja ja lasten keskuksia.
Lisätietoja
Lasten maailmanlaajuisista terveydenhoito- ja koulutustarpeista on lisätietoja Maailman terveysjärjestön (WHO, World Health Organization) sivuilla. Tutustu YK:n Millennium Development -kehityspäämääriin, jotka liittyvät suoraan lapsiin. Tai ota yhteyttä terveys- ja lapsipalveluosastoomme.
KUVA RAUHASTA

2011-12 Kunniamaininta Hannah Going (Minnesota, USA)
"Uskon, että luottamus ja rakkaus johtavat rauhaan." 
Lue lisää rauhanjulistekilpailustaLue lisää rauhanjulistekilpailusta
NUMEROINA
10,000,000
Kymmenen miljoonaa trakoomatartunnan uhkaamaa etiopialaista sai näön pelastavaa atsitromysiini-lääkettä LCIF:n, Etiopian lionien, Etiopian hallituksen, Pfizer Inc:n, Carter Centerin ja muiden järjestöjen tukemassa viikon mittaisessa jakeluohjelmassa.
©
Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842




