Johtajuus. Kokemus. Tilaisuus kehittyä. Nämä ovat joitakin niistä palkinnoista, joita nuoret saavat osallistumalla leojen toimintaan. Kyseisistä arvoista muodostuu myös klubin nimi (Leadership, Experience, Opportunity).
Yhteensä yli 150 000 nuorta 139 maassa palvelee muita paikkakunnillaan tekemällä vapaaehtoistyötä ja kutsuu itseään leoksi. Nämä nuoret yhteisön johtajat ovat ystävällisiä, aktiivisia ja omistautuneita uusien ja jännittävien vapaaehtoistyötilaisuuksien luomiseen nuorille osallistumalla paikallisten leoklubien toimintaan. Sosiaaliset ja ammatilliset kontaktit ovat lisäetu oomegajäsenille (vähintään 18-vuotiaille).
Leoklubeissa nuoret saavat tilaisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä, ja ne ovat myös paikka kasvaa ja pitää hauskaa. Tutustu siihen, mitä leoklubit eri puolilla maailmaa tekevät nyt. Voit myös lukea lisää leoklubien historiasta.
Oletko kiinnostunut nuorten vapaaehtoistyötilaisuuksista? Etsi leohakemistosta maan tai osavaltion perusteella. Pyydä sitten tietoja jäsenyydestä paikallisen leoklubin leoneuvojalta.
Eikö lähistöltä löydy klubia? Selvitä, miten uusi leoklubi aloitetaan.
Mikäli haluat käyttää jäsenresursseja, käy Jäsenkeskuksemme Leovyöhyke-osassa.

2011-12 Kunniamaininta Chia-Tzu Yu (Moninkertaispiiri 300 Taiwan)
Lue lisää rauhanjulistekilpailustaLue lisää rauhanjulistekilpailusta
120,000,000
Yli 120 miljoonaa lasta maailmanlaajuisesti on saanut apua Maailman terveysorganisaation kanssa avattujen tarveharkintaisten Lionien silmähoitokeskuksien tarjoamista näönhoitopalveluista.