Lionit astuvat kuvaan
Tropical Gardensin lionsklubi päätti puuttua asiaan. Lionit tarjosivat paikkakuntalaisille tietoa, valistusta ja resursseja ja jakelivat satoja mammografiakuponkeja. ”Teimme tästä tunnusomaisen hankkeemme, koska aihe on lähellä sydäntämme”, sanoi Tropical Gardens Lions Clubin jäsen Carmin Godfrey.
Lionit perustivat myös 5 kilometrin muistokävelyn, johon osallistuu vuosittain satoja kävelijöitä ja juoksijoita. Lisäksi he järjestävät rahallista ja emotionaalista tukea hoidossa oleville naisille.
Kova työ kannattaa
Lionit eivät kuitenkaan tyytyneet siihen. Koska useimmat rintasyövät voidaan hoitaa, jos ne havaitaan ajoissa, lionit aloittivat useita valistushankkeita. Lionit järjestävät joka vuoden lokakuussa tapaamisia kussakin Grand Caymanin seitsemästä kunnasta. Näissä seminaareissa käsitellään rintojen terveyttä, mammografioita, itsetutkimuksia ja riskitekijöiden pienentämistä.
Ponnistukset ovat vaikuttaneet: paikallisen lääkärin mukaan edistyneiden rintasyöpien määrä on vähentynyt merkittävästi, ja he tapaavat rintasyöpäpotilaansa entistä varhaisemmassa vaiheessa. Se on lisännyt hoitojen onnistumisastetta. ”Halusin vain kiittää, ette voi tietää, miten tärkeää tukenne on”, sanoi rintasyövästä selvinnyt Becky Ebanks. ”Se pelastaa elämän joka päivä.”
Faktoja pikaisesti
Lionit järjestävät joka vuosi 500–600 kuponkia maksuttomaan mammografiaan. Yli 5 000 naista on hyötynyt lionien järjestämistä koulutus- ja ehkäisytoimista.
Miksi klubissa päädyttiin tähän hankkeeseen? »
Kun aloitimme tämän hankkeen vuonna 1997, Caymansaarilla ei ollut helposti saatavia rintasyöpää käsitteleviä koulutusresursseja. Halusimme lisätä tietoisuutta ja tarjota välineitä riskiryhmään kuuluville naisille.
Miten lionit aloittivat hankkeen? »
Ryhdyimme yhteistyöhön paikallisten terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ja kerroimme aatteestamme tiedotusvälineille. Päätimme, millaisia aktiviteetteja haluamme järjestää, kuten seminaarit ja 5 kilometrin kävelyn. Sitten päätimme, miten lisäämme näihin tapahtumiin hyödyllistä, asiaan liittyvää tietoa.
Miten tapahtumia mainostetaan? »
Levitämme sanaa kaikissa mahdollisissa tiedotusvälineissä televisiosta Internetiin. Luotamme myös siihen, että lionit kertovat seminaareistamme ja kävelystämme ystävilleen ja naapureilleen, jotta into säilyisi.
Mitä resursseja hankkeen ylläpitämiseen tarvitaan? »
Otamme innokkaasti vastaan kaikki vapaaehtoistyöntekijät. Turvaudumme paikkakuntalaisten ja paikallisten yritysten rahalliseen tukeen. Otamme myös avosylin vastaan terveydenhuollon ammattilaisten avun naisten kouluttamisessa varhaiseen havaitsemiseen ja ehkäisyyn.
Erityisiä neuvoja? »
Liikemomentti on tärkeää. Heti, kun tämän vuoden 5 kilometrin kävely ja seminaari on toteutettu, aloitamme seuraavan vuoden tapahtumien suunnittelun. Kehitämme tapahtumia jatkuvasti, jotta pysyisimme uusimpien lääketieteellisten tietojen tasalla.
"Edistyneiden rintasyöpien määrä on vähentynyt valtavasti. Nykyisin havaitsemme ensimmäisen ja toisen vaiheen tapauksia, joista monet saadaan parannettua."
Tri Steve Tomlinson,
Luennoitsija rintasyövän ehkäisyseminaareissa