Small Font Medium Font Large Font
Lions Clubs International Lions Clubs Online Radio family-friends

Uutistiedote


print

David Clifford
Lilly Jackson
pr@lionsclubs.org

Heti julkaistavaksi

BARRY J. PALMER VALITTU LIONS CLUBS INTERNATIONALIN PRESIDENTIKSI,
ENSIMMÄISTÄ KERTAA AUSTRALIASTA

OAK BROOK, IL, USA, 9. heinäkuuta, 2013—Barry J. Palmer Berowrasta, NSW, Australiasta on valittu Lions Clubs Internationalin 96. vuosikongressissa Hampurissa, Saksassa, järjestön uudeksi kansainväliseksi presidentiksi. Hän on ensimmäinen Australian kansalainen, joka on valittu tähän virkaan Lions Clubs Internationalissa, joka on maailman suurin palveluklubijärjestö ja johtava järjestö humanitäärisessä palvelussa ja paikkakuntien palvelemisessa. Presidentti Palmer on eläkkeelle jäänyt kiinteistöyrityksen johtaja ja hän on aktiivinen monissa hallituksen ja paikkakuntien järjestöissä.

Presidenttinä Palmer tulee johtamaan järjestöä, jolla on 1,35 miljoonaa jäsentä 46 000:ssa klubissa, 207:ssä maassa ja maantieteellisellä alueella. Hän tulee myös auttamaan suunnan luomisessa Kansainvälisen Lionsjärjestön Säätiölle ja Säätiön SightFirst -ohjelmalle, jonka tavoitteena on  ehkäistävissä ja parannettavissa olevan sokeutumisen poistaminen maailmasta.

Presidentti Palmer on ollut Hornsby lionsklubin jäsen vuodesta 1976 ja hänellä on ollut monia virkoja järjestössä, mukaanlukien klubipresidentti, moninkertaispiirin LCIF-puheenjohtaja, yhteyslion ja vuoden 2010 Lions Clubs Internationalin vuosikongressin isäntätoimikunnan puheenjohtaja Sydneyssä.

Palmerille on myönnetty monia palkintoja tunnustuksena palvelusta järjestölle, mukaanlukien Friend of Humanity -palkinto, ainaisjäsenyys ja Hyväntahdon lähettilään palkinto, joka on korkein kunnianosoitus, jonka järjestö voi myöntää jäsenilleen. Australian hallitus on myöntänyt hänelle Australian Medal –mitalin tunnustuksena työstä yhteiskunnan puolesta, erityisesti vammaisten lasten puolesta; Australian Childhood Cancer Research Award -palkinnon ja Spastic Centre of NSW Award -palkinnon. The Australian Lions Children’s Mobility Foundation -säätiö on perustanut Barry J. Palmer Recognition Award -tunnustuspalkinnon hänen kunniakseen työstä Hart Walker -ohjelmassa Australiassa. Hän toimi vapaaehtoisena Sydneyn Olympialaisissa ja New South Wales Paralympic -toimikunnan jäsenenä. Hän on myös progressiivinen Melvin Jones -jäsen.

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö. Jäseniä on yli 1,35 miljoonaa yli 46 000 klubissa 207 maassa ja maantieteellisellä alueella. Vuodesta 1917 lionit ovat auttaneet sokeita ja näkövammaisia, edistäneet nuorisoaloitteita ja tukeneet paikallisia yhteisöjä käytännön palvelulla ja humanitäärisillä projekteilla. Lisätietoja Lions Clubs Internationalista voit lukea osoitteessa www.lionsclubs.org.

###


Rotating pictures of Lions.

© Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842

Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting