Small Font Medium Font Large Font
Lions Clubs International

Nuoriso

print

"Jos et näe lapsen kyyneliä, näetkö yhtään mitään?
Jos et kuule lapsen itkua, kuuletko yhtään mitään?
Jos et tunne lapsen tuskaa, tunnetko yhtään mitään?

Entinen kansainvälinen johtaja Phil Nathan, moninkertaispiiri 105
Lionien palvelut lapsille -seminaari (Bangkok 2008)

poika ja tsunami

Miljoonat lapset maailmassa elävät köyhyydessä ja nälässä, kärsivät vammoista, kroonisista sairauksista, terveydenhoidon ja koulutuksen puutteesta, HIV-/AIDS-tartunnasta, aseellisista selkkauksista, lapsikaupasta, heitteillejätöstä ja monista muista terveyttä uhkaavista puutteista. Esimerkiksi yli 150 miljoonaa 3–18-vuotiasta lasta elää katulapsina.

Vuonna 2010 melkein 7,7 miljoonaa lasta kuoli ennen viidettä syntymäpäiväänsä. Joka päivä maailmassa kuolee noin 21 000 lasta enimmäkseen ehkäistävien syiden takia.

Yhteiskunnalle koituu valtavat kustannukset lasten hylkäämisestä. Sosiaalisten tutkimusten perusteella lasten varhaisimmat kokemukset vaikuttavat merkittävästi heidän myöhempään kehitykseensä. Kehityksen kulku ratkaisee lapsen panoksen tai hänen aiheuttamansa kustannukset yhteiskunnalle hänen elämänsä aikana. (UNICEF)

Yhdistyneiden Kansakuntien Millennium Development -kehityspäämäärät
YK:n vuonna 2000 allekirjoitettu Millennium Declaration -julistus sitoo maailman johtajat kamppailemaan suurimpia maailman lasten hyvinvointia ja kehitystä uhkaavia vaaroja vastaan.

Vuoteen 2015 mennessä halutaan saavuttaa seuraavat kahdeksan Millennium Development -kehityspäämäärää:

  • äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen
  • universaalin peruskoulutuksen toteuttaminen
  • sukupuolten tasa-arvoisuuden edistäminen ja mahdollisuuksien luominen naisille
  • lapsikuolleisuuden vähentäminen
  • äitien terveyden parantaminen
  • kamppailu HIV/AIDS:ia, malariaa ja muita sairauksia vastaan
  • ekologisen kestävyyden varmistaminen
  • kansainvälisen yhteistyön kehittäminen kehitystä varten.

Miten lionit voivat auttaa?

Lionien palvelut lapsille -ohjelma
Lioneilla on pitkä perinne maailman tulevien sukupolvien auttamisessa. He ovat rakentaneet kouluja, lastensairaaloita, orpokoteja, nuorisokeskuksia ja muuta. Muut lionit ovat järjestäneet ruokaa, vaatteita, koulutustilaisuuksia, hoitolaitteita ja lääkintätarvikkeita ja muita kriittisiä palveluja. Nykyisin lapset tarvitsevat lioneja enemmän kuin koskaan ennen. Osallistu tämän ohjelman tavoitteen täyttämiseen:

parantaa epäsuotuisissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten elämää terveys- ja koulutuspalvelujen avulla paikallisesti ja kansainvälisesti.

Hanki lisätietoja Lionien palvelut lapsille -symposiumiohjelmasta, jonka avulla lionit voivat tunnistaa paikkakunnan vähäosaisten lasten ja nuorten tarpeita ja ratkaista niitä. Lionit voivat selvittää alueen vähäosaisia lapsia eniten hyödyttävät palvelut tekemällä paikkakunnan tarpeiden arvioinnin, joka on Lionien lapset etusijalla -ohjelman aktiviteettioppaassa.

Resursseja
Lions Clubs Internationalin säätiö
Maailman terveysjärjestö (WHO)
YK:n lastenrahasto (UNICEF)
Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistus

Lisätietoja
Health and Children's Services
Lions Clubs International
300 W. 22nd Street
Oak Brook, Illinois 60523-8842, USA
Sähköposti: children@lionsclubs.org

Puiden istutuskampanja

Auta saavuttamaan kansainvälisen presidentti Tamin tavoite istuttaa miljoona puuta tänä vuonna. Liity kampanjaan »

Puidenistutuskampanja

Rotating pictures of Lions.

© Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842

Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting