Projektien suunnitteleminen
Palveluaktiviteettihankkeiden suunnitteleminen lioneille
Lionsklubit tekevät paikkakunnista parempia asuinpaikkoja. Meillä on väliä, koska paikkakuntalaiset tietävät, että osallistumme tarvittaessa. Halusipa klubi keskittyä näön parantamiseen tai avun antamiseen maapallon toiselle puolelle, palveluohjelmissamme voitte osallistua moniin erilaisiin hankkeisiin.
- Lionit antavat jokaiselle mahdollisuuden elää terveesti. Siitä lähtien, kun Helen Keller haastoi lionit ”sokeiden ritareiksi” vuonna 1925, ihan tavalliset klubit ovat toteuttaneet näköhankkeita. Klubinne voi toteuttaa myös sellaisia palveluhankkeita, joissa keskitytään kuuloon ja diabetekseen.
- Lionit antavat nuorille tilaisuuden oppia, kasvaa ja palvella. Nykypäivän lapset ovat tulevaisuutemme. Siksi monet lionsklubit toteuttavat nuorisohankkeita, kuten sponsoroivat leoklubia tai järjestävät paikallisen rauhanjulistekilpailun tai kansainvälisen nuorisoleiri- ja nuorisovaihto-ohjelman. Klubi voi myös tarjota palveluja puutteenalaisille lapsille ja nuorille.
- Lionit auttavat planeettaa ja sen asukkaita. Lionit pyrkivät myös suojelemaan ympäristöä – ja auttamaan hädänalaisia eri puolilla maailmaa. Paikkakunta ja ympäristö-, kansainvälisten suhde- ja hätäapuohjelmiemme välityksellä voitte toteuttaa hankkeita, jotka parantavat paikkakuntaa – ja koko maailmaa.
Hyödyllisiä välineitä
Puiden istutuskampanja
Auta saavuttamaan kansainvälisen presidentti Tamin tavoite istuttaa miljoona puuta tänä vuonna. Liity kampanjaan »
©
Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842
Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting





