Small Font Medium Font Large Font
Lions Clubs International Lions Clubs Online Radio We Serve

Nuoret mukaan


print

Monet tutkimukset osoittavat, että palkitsevaan vapaaehtoistyöhön osallistuvat nuoret kokevat monia myönteisiä asioita elämänsä aikana. Lioneilla on mahtava tilaisuus ottaa nuoriso mukaan palvelutyöhön järjestämällä projekteja joihin nuorten on helppo samaistua, ja rohkaisemalla heitä osallistumaan myös projektien suunnitteluun. Kun nuoret pääsevät kehittämään ja johtamaan palveluhanketta, he voivat oppia arvokkaita elämäntaitoja, ja samalla korostetaan palvelemisen merkitystä.

Ottakaa nuoriso mukaan auttamaan 25 miljoonaa ihmistä ja osallistumaan vuosisadan palveluhaasteeseen!

Elokuussa kutsumme sinut ja klubisi mukaan maailmanlaajuiseen lioneiden joukkoon, jotta saamme nuorison mukaan toimintaamme. Todista omistautumisesi nuorten kehittymiseen suunnittelemalla tapahtumia elokuussa vietettävän Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen nuorten päivän yhteyteen. Kuukauden aikana voi myös järjestää hankkeita, jotka saavat nuoret vapaaehtoistyöhön paikkakuntansa hyväksi.

Kampanjan resursseja

Nuoriso mukaan – maailmanlaajuisen palvelukampanjahankkeen suunnitteluun ja mainostamiseen on saatavana seuraavia resursseja.

  • Toimintakutsuesite: Tutustu Nuoriso mukaan – maailmanlaajuisen palvelukampanjaan. *UUTTA
  • Projekti-ideoita: Tutustukaa ideoihin, joiden avulla klubinne voi osallistua kampanjaan. Mahdollisuuksia on rajattomasti! *UUTTA
  • Suunnitteluopas: Järjestäkää oma Nuoriso mukaan -hanke näiden vaiheittaisten ohjeiden avulla. *UUTTA
  • Lehdistötiedote: Lähettäkää lehdistötiedote paikallisiin tiedotusvälineisiin, jotta ne hankkisivat julkisuutta Nuoriso mukaan hankkeellenne.

Jaa menestyksenne

Voit auttaa kertomalla muille! Rohkaise lionsklubin virkailijoita ilmoittamaan palvelutoiminnasta MyLCI-palvelun eli verkkopalvelussa toimivan jäsentieto- ja toimintailmoitusjärjestelmän kautta. Lisätietoja saa MyLCI-palvelusta. Tutustu myös palvelutoimintailmoituksiin liittyviin toistuviin kysymyksiin. Lionsklubit, jotka osallistuvat MyLCI-verkkopalveluun ja ilmoittavat toiminnasta sen palvelutoimintailmoituksella, saavat erikoislippumerkin tunnustuksena panostuksestaan palveluun.

Lionit tukevat nuoria kiusaamisen estämisen kautta *UUTTA

Reading Action Program

Liity presidentti Maddenin kampanjaan, jolla pyritään lisäämään lukutaitoa »

Reading Action Program


Rotating pictures of Lions.

© Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842

Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting