Lionien kansainvälinen esseekirjoituskilpailu
Lionsklubeja eri puolilla maailmaa kannustetaan sponsoroimaan oppilaita Lionien kansainväliseen esseekirjoituskilpailuun. Tämä kilpailu luotiin, jotta näkövammaiset nuoret saisivat tilaisuuden kertoa tuntemuksistaan rauhan suhteen. Kauden 2012–13 Lionien kansainvälisen esseekirjoituskilpailun teema on "Kuvittele rauha". Kilpailuun voivat osallistua näkövammaiset nuoret, jotka ovat 11-, 12- tai 13-vuotiaita 15.11.
Etsikää liontovereittenne, paikallisten koulujen ja alueella asuvien perheiden avulla nuoria, jotka haluavat osallistua ja joille tästä ohjelmasta voisi olla hyötyä. Yksi pääpalkinnon voittaja saa palkinnon ja 5 000 dollaria.
Kilpailuohjeet
Jokaisen esseen mukana tulee lähettää täytetty kilpailulomake. Esseiden pituus saa olla enintään 500 sanaa ja niiden on oltava englanninkielisiä, koneella kirjoitettuja mustalla musteella ja kaksoisrivivälillä.
Pääpalkinnon voittajalle ilmoitetaan viimeistään 1.2.
- Katso täydellisiä sääntöjä ja osallistumislomaketta.
- Lue kauden 2010–2011 pääpalkinnon voittanut essee, jonka kirjoitti 12-vuotias Amy Bosko.
Lisätietoja
Lionien kansainvälisestä esseekirjoituskilpailusta saa lisätietoja Lions Clubs Internationalin PR-osastolta.
Hyödyllisiä välineitä
Puiden istutuskampanja
Auta saavuttamaan kansainvälisen presidentti Tamin tavoite istuttaa miljoona puuta tänä vuonna. Liity kampanjaan »
©
Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842





