Menestystarinoita
Jokainen lionin istuttama puu on osa suuren mittakaavan ohjelmaa, johon osallistuvat jäsenet eri puolilla maailmaa. Tavoitteena on vaikuttaa merkittävästi ympäristöön. Seuraavassa on joitakin kohokohtia tavoista, joilla lionit eri puolilla maailmaa vaikuttavat osallistumalla miljoonan puun istutuskampanjaan.
Elämän puut -hanke: Jokaista syntynyttä vauvaa kohden istutetaan uusi puu
Umuarama Lions Club piirissä LD 6 Brasiliassa sponsoroi Trees of Life -hanketta yhteistyössä IAP:n ja kunnan taimitarhan kanssa. He jakelevat ja istuttavat taimia vastasyntyneiden vauvojen vanhempien puolesta. Hanketta koordinoi lion ja opettaja Inês Lourenço Augusto.
Hankkeen päätavoite on valistaa oppilaita ja paikkakuntalaisia ympäristönsuojelun tärkeydestä ja metsittämisen tarpeesta kaupunkialueilla.
Kolmesataaviisikymmentä oppilasta opettelee eri opettajien johdolla oikeat tekniikat istuttaa puita kaupunkialueella, kuten oikean puulajin valitsemisen ja sellaisten istutuspaikkojen valitsemisen, että ne eivät häiritse olemassa olevien rakennusten toimintaa.
Sitten oppilaat valmistelevat maaperän, istuttavat taimet ja paketoivat ne lahjoiksi, jotka jaetaan sitten vastasyntyneiden vauvojen vanhemmille sairaalahenkilökunnan avustuksella.
Hankkeella juhlistetaan paikkakunnan uusien vauvojen syntymää ja sen lisäksi havainnollistetaan paikkakuntalaisten sitoumusta ympäristönsuojeluun.
Hanke oli yksi viidestä Opi ja opeta sosiaalisia tekniikoita -kilpailun voittajasta. Kilpailun sponsoroivat Forum Magazine -lehti ja Banco do Brasil Foundation -säätiö.
Kerro tarinasi
Näet lisää tarinoita miljoonan puun istutuskampanjaan osallistuvista lioneista katsomalla heidän valokuviaan Flickr-palvelussa. Voit kertoa tarinasi Lions Clubs Internationalille täyttämällä palveluaktiviteetti-ilmoituksen.
©
Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842




