Monet tutkimukset osoittavat, että palkitsevaan vapaaehtoistyöhön osallistuvat nuoret kokevat monia myönteisiä asioita elämänsä aikana. Lioneilla on mahtava tilaisuus ottaa nuoriso mukaan palvelutyöhön järjestämällä projekteja joihin nuorten on helppo samaistua, ja rohkaisemalla heitä osallistumaan myös projektien suunnitteluun. Kun nuoret pääsevät kehittämään ja johtamaan palveluhanketta, he voivat oppia arvokkaita elämäntaitoja, ja samalla korostetaan palvelemisen merkitystä.
Elokuussa kutsumme sinut ja klubisi mukaan maailmanlaajuiseen lioneiden joukkoon, jotta saamme nuorison mukaan toimintaamme. Auta meitä kiinnittämään huomio nuorisoon suunnittelemalla tapahtumia elokuussa vietettävän Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen nuorten päivän yhteyteen. Tai kuukauden aikana voi järjestää hankkeita, jotka saavat nuoret vapaaehtoistyöhön paikkakuntansa hyväksi.
Nuoriso mukaan – maailmanlaajuisen palvelukampanjahankkeen suunnitteluun ja mainostamiseen on saatavana seuraavia resursseja.
Meiltä saa lisätietoja maailmanlaajuisesta "Nuoriso mukaan" -palvelukampanjasta.
Liity presidentti Maddenin kampanjaan, jolla pyritään lisäämään lukutaitoa »