![]() |
| Logo |
| PDF-asiakirjan |
Vuonna 2013-2014 lionit haastetaan seuraamaan heidän unelmiaan ja saavuttamaan uusia ulottuvuuksia. Kun me pyrimme saavuttamaan unelmamme, me tarvitsemme vastuuntuntoisia johtajia, jotka antavat nopeasti palautetta, jakavat vastuun ja jotka toimivat tiimeissä. Kun me toimimme tiimeissä, meidän pitää antaa välitöntä ja entistä laajempaa tunnustusta tehdystä työstä. Meidän tärkein unelmamme järjestön tasolla on palvella apua tarvitsevia maailman kaikilla paikkakunnilla. Jotta voimme saavuttaa tämän unelman, meidän pitää laajentaa toimintaamme vahvistamalla olemassa olevia klubeja, perustaa uusia klubeja ja rekrytoida uusia jäseniä.
Palvelu. Se on enemmän kuin unelma, se on meidän identiteettimme
Lioneina me olemme maailmanlaajuinen verkosto, joka on sitoutunut palvelun antamiseen ja me jaamme yhteisen unelman maailmasta, jossa ihmisten ei tarvitse kärsiä. Viime vuonna me teimme yli 500 miljoonaa palvelutuntia, jolla on vaikutettu yli 200 miljoonan ihmisen elämään. Tulemme jatkamaan työtä unelmamme saavuttamiseksi tukemalla seuraavia palvelustrategioita:
Menestys tiimityön kautta
Piirikuvernöörit ovat piirikuvernööritiimien johtajia, mutta hyvät johtajat tietävät miten arvokasta on tehdä yhteistyötä. Johtajatiimin lisäksi piirikuvernööri kuuluu jäsenenä piirin maailmanlaajuiseen johtajakoulutusryhmään (GLT) ja piirin maailmanlaajuiseen jäsentyöryhmään (GMT). Piirin unelmasta tai visiosta kertominen kaikille tiimin jäsenille on äärimmäisen tärkeää menestyksen saavuttamiseksi. Aktivoimme omat unelmamme, kun otat piirikuvernööritiimisi mukaan seuraavilla tavoilla:
Vastuu, tunnustus ja toiminta-alue
Lioneina me ymmärrämme hyvin muiden tarpeet ja meillä on vastuuntuntoa, jonka avulla pyrimme parantamaan paikkakuntiamme. Tiedämme, että vastuuntunto tarkoittaa muista huolehtimista, rehellisyyttä ja luotettavuutta. Vastuuntunto tarkoittaa myös osallistumista: meillä on halu osallistua asioiden parantamiseen. Tämä tarkoittaa riskien ottamista ja kovaa työtä. Meidän pitää myös antaa muiden lionien ottaa vastuuta heidän omista haasteistaan ja unelmistaan. Jotta voimme kannustaa heitä saavuttamaan heidän unelmansa, meidän tulisi antaa tunnustusta heidän saavutuksistaan.
Tunnustus
Tunnustus, sekä epämuodollinen että muodollinen, kuuluu erottamattomasti lionien perinteisiin ja se on tärkeä osa jäsenten tyytyväisyyttä. Haluamme laajentaa antamaamme tunnustusta:
Toiminta-alue
Jäsenten tyytyväisyys on ehdottoman tärkeää, jotta he pysyvät jäseninä ja se on myös ratkaiseva tekijä palvelumme laajentamisessa. Laajennamme ja otamme jäsenet mukaan:
Palvelun unelman jakaminen
Leot jakavat kanssamme palvelun unelman; he haluavat palvella ja muuttaa maailmaa. Leot suorittavat huomattavan määrän palvelutyötä ja samalla he tuovat toimintaan innostusta, aitoutta ja innovaatiota. Lionit voivat toimia heidän mentoreina ja antaa opastusta, kannustusta ja tunnustusta. Leot ovat arvokas osa lionsperhettä.
Toinen tapa lisätä palvelumme kapasiteettia on tehokkaan PR:n kautta, kertomalla lions-projekteista yleisölle ja mahdollisille uusille jäsenille. PR ei ole enää vain ammattilaisten harteilla. Tänä päivänä jokainen jäsen voi kertoa lionien tarinan innostuksella ja vakaumuksella. Lisäksi on helppoa näyttää valokuvia työstämme verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta. Kerromme muille Palvelun unelmastamme:
Jotkut meidän vaikuttavimmista lionstarinoistamme ovat mahdollisia Lions Clubs Internationalin säätiön (LCIF) antaman tuen ansiosta. LCIF perustettiin vuonna 1968 ja se on sen jälkeen myöntänyt yli 11 000 apurahaa, yhteensä US$811 miljoonaa näköhuoltoon, nuorisolle, hätäapuun ja muihin humanitäärisiin avustustöihin. LCIF tuo toivoa miljoonille ihmisille eri puolilla maailmaa. Tuemme LCIF:ää:
Nyt enemmän kuin koskaan ennen, maailmassa on ihmisiä jotka tarvitsevat apua ja he tarvitsevat lioneita. Ei ole parempaa aikaa kuin juuri nyt katsoa omaa unelmaasi ja inspiroida piirisi lioneita saavuttamaan tavoitteet ja asettamaan uudet merkkipaalut. Tulevat piirikuvernöörit, Seuratkaa unelmaanne ja tehkää kovasti töitä unelmanne saavuttamiseksi, jotta Lions Clubs Internationalilla on loistava tulevaisuus.