Siirry pääsisältöön
Lions Clubs International Lions Clubs International
Siirry alatunnisteeseen

Nuorisoleiri- ja nuorisovaihto-ohjelma

Nuorisoleiri- ja nuorisovaihto-ohjelma

Maailmankansalaisten luominen eri kulttuureihin ja ympäri maailmaa

Nuorisoleiri- ja nuorisovaihto-ohjelma (YCE) herättää henkiin maailmankansalaisuuden ihanteen. Ohjelma antaa joka vuosi tuhansille nuorille tilaisuuden kokea elämää toisessa kulttuurissa ja oppia ymmärtämään maailmaa ulkomaanmatkailun välityksellä. Toisin kuin joissakin vaihto-ohjelmissa, YCE-ohjelmaan ei kuulu akateemista opiskelua tai työntekoa. Sen sijaan osanottajia rohkaistaan hyödyntämään tätä tilaisuutta edustamalla kotimaitaan ja jakamalla omaa kulttuuriaan samalla, kun he oppivat uudesta kulttuurista ja omaksuvat sitä. Näin heistä tulee nuoria rauhan ja kansainvälisen yhteisymmärryksen lähettiläitä.  

YCE koostuu eri puolilla maailmaa toimivien lionsklubien järjestämistä lionien nuorisovaihdoista ja/tai lionien nuorisoleireistä. 

  • Lionien nuorisovaihto eli ”isäntäperhevierailu” voidaan järjestää ilman lionien nuorisoleiriä sadoissa maissa, joissa toimii lionsklubeja. Vierailu kestää tyypillisesti neljästä kuuteen viikkoa.
  • Lionien nuorisoleirit kestävät viikosta kahteen, ja niihin liittyy yleensä isäntäperhevierailu ennen leiriä tai sen jälkeen.

Nuorisovaihtojen ja leirien toimiin voi liittyä käyntejä kulttuuri- tai luonnonnähtävyyksissä, urheilutapahtumissa, osallistujien maaesityksiä, ohjattuja keskusteluja ja jopa osallistumista paikallisiin palveluhankkeisiin lionsklubin jäsenten rinnalla.

Lionien YCE-ohjelman menestyksen taustalla on tehokas viestintä kaikkien ohjelman toteuttamiseen osallistuvien lionien välillä, lähettivätpä he nuoren ulkomaille, vastaanottivat ja majoittivat nuoren tai kumpaakin!  Seuraavat lionsklubien jäsenet tekevät YCE-ohjelmasta totta:

  • Jokaista osallistuvaa nuorta kohden tarvitaan sponsoroiva lionsklubi. Sponsoroiva klubi koordinoi kiinnostuneiden nuorten hakuprosessia tiiviissä yhteistyösä alueellisen YCE-johtajan kanssa. Prosessi koostuu hakijoiden seulonnasta, vakuutusvaatimusten valvonnasta sekä passeihin, viisumeihin, rokotuksiin jne. liittyvistä menettelyistä. He vastaavat edestakaisista matkajärjestelyistä nuoren kotimaasta leirille tai isäntäperhevierailulle. He järjestävät myös perehdytystilaisuuden ulkomaille lähteville nuorille ja näiden perheille.
  • Isäntälionsklubi vastaanottaa nuoret osanottajat maahansa.  Isäntäklubi koordinoi hyväksyttyjen YCE-osanottajien sijoittamista tiiviissä yhteistyössä alueellisen YCE-johtajan, paikallisen lionien nuorisoleirin järjestäjien ja isäntäperheiden kanssa.  Monet tämän klubin jäsenistä toimivat isäntäperheinä nuorille.  Isäntäklubi on pohjimmiltaan vastuussa osanottajasta, kun tämä on ulkomailla, ja järjestää tälle majoituksen ja ruuan.

YCE-johtajat ovat lionsklubien jäseniä, jotka on nimitetty toteuttamaan erinäisiä alueellisia YCE-ohjelmia eri puolilla maailmaa. He ovat sitoutuneet toteuttamaan ohjelmaa menestyksekkäästi.  Sponsoroivat ja isäntäklubit koordinoivat YCE-nuorten lähettämisen ja vastaanottamisen omien YCE-johtajiensa kautta.  Näiden henkilöiden yhteystiedot saa nuorisoleiri- ja nuorisovaihtohakemistosta.

Nykyisiin leiri- ja vaihtomahdollisuuksiin voi tutustua verkkopalvelun nuorisoleiri- ja nuorisovaihtohakemistossa.

Tietoja isäntäperheeksi ryhtymisestä saa Isäntäperhe-verkkosivulta.

Tietoja nuoren osallistumisesta saa YCE-osallistuja-verkkosivulta.

Jäsenresursseja

Mikäli haluat käyttää jäsenresursseja, käy Jäsenkeskuksemme Nuorisoleiri- ja nuorisovaihto-ohjelma -osassa.

Siirry alkuun