|
 |
| Impacto-leot (New York, USA) ja heidän neuvojansa Impacto-lion Digna Cid tarjoutuivat vapaaehtoistyöntekijöiksi erääseen Manhattanin puistossa järjestettyyn Special Olympics -tapahtumaan. |
Tärkeitä päivämääriä Lionien ja leojen suhde
Alfa-/Oomega-leoklubit
Jokaisen leoklubin sponsorina toimii lionsklubi. Klubien yhteyshenkilöksi nimitetään leoneuvoja. Neuvoja on sponsorina toimivan lionsklubin jäsen. Kouluissa toimivat leoklubit vaativat yleensä jonkin opettajan tai koulun hallintovirkailijan apuneuvojaksi. Neuvoja(t) ja kaksi muuta nimettyä lionia muodostavat leotoimikunnan.
Neuvojan rooliin kuuluu olla motivaattori, kouluttaja, neuvonantaja ja roolimalli.
Leoneuvojan ja yhden tai useamman sponsoroivan lionsklubin jäsenen tulee osallistua jokaiseen leoklubin ja hallituksen kokoukseen. Sen lisäksi kolmen edustajan kummastakin klubista tulee kokoontua kuukausittain arvioimaan leoklubin ja sen hallituksen toimintaa. Jos tätä kokousta on vaikea järjestää, leot voivat lähettää kokouspöytäkirjansa lionsklubiin tarkastettaviksi.
Leoneuvojan tulee varmistaa, että kun klubiin tuodaan uusia leojäseniä, jokainen saa uuden leojäsenen paketin. Jokaisesta uudesta jäsenestä veloitetaan 5 dollarin liittymismaksu ja uuden jäsenen paketti lähetetään. Niitä voi tilata ottamalla yhteyttä nuoriso-ohjelmien osastoon sähköpostilla osoitteeseen leo@lionsclubs.org
Neuvojien tulee tietää seuraavista leo-/leoklubipalkinnoista:
Vuoden leo -palkinto - Tätä palkintoa varten ehdolle asetettujen leojen täytyy ilmentää johtamiskykyjä, osallistumista klubin toimintaan, ansiokkuutta leoklubiohjelman ulkopuolella ja rehellisyyttä. Ehdokkaat täytyy hyväksyttää yksittäisen piirin tai moninkertaispiirin tasolla. Hakemuksia saa piirin leoklubijohtajilta.
- Erikoisen hyvän leoklubin palkinto - Tätä palkintoa varten ehdolle asetetuilla klubeilla täytyy olla yhteisöpalveluprojekteja, onnistuneita varainkeräysprojekteja, johtamistaitoja ja tehokasta suhdetoimintaa. Nimitykset täytyy hyväksyä piiritasolla. Hakemuksia saa piirin leoklubijohtajilta.
- 100 % leoklubin presidentin palkinto - Edellytykset ja tyhjät palkintotodistukset postitetaan neuvojille syyskuussa. Toimivuoden lopussa sponsoroivan lionsklubin presidentit ja leoneuvojat voivat luovuttaa tämän palkinnon ehdot täyttäneille leoklubien presidenteille.
- Leo Spotlight on Children -palkinto
Leoklubit, jotka järjestävät projekteja auttaakseen epäsuotuisissa oloissa eläviä lapsia, voivat hakea lippumerkkipalkintoa ja yksittäisiä tunnustustodistuksia. Palkinnon myöntämisperusteet ovat hakemuslomakkeessa.
- Leoklubin lokakuun jäsenhankintapalkinto
Jokainen leo, joka hankkii lokakuussa vähintään kolme uutta jäsentä, voi saada Leoklubin jäsenhankintapalkinnon. Jotta leo saa palkinnon, leoneuvojan on lähetettävä seuraavat tiedot kirjallisesti kansainvälisen päämajan nuoriso-ohjelmien osastolle. Palkintohakemusten viimeinen jättöpäivä on 30.11.
leoneuvojan nimi ja postiosoite
palkinnon saavan leon nimi
uusien leoklubin jäsenten nimet (vähintään kolme)
valtuutus veloittaa sponsoroivan lionsklubin tililtä jokaisesta uudesta jäsenestä (5 dollarin leoklubin liittymismaksu), joka sisältää uuden jäsenen pakkaukset.
- Palvelemme yhdessä -lippumerkki - Leoklubit, jotka tekevät valmiiksi yhteisen projektin sponsoroivan lionsklubin kanssa (palveluprojekti, kokous tai osallistuminen toisen klubin aktiviteetteihin), voivat hakea Palvelemme yhdessä -lippumerkkiä (Leo-ST).
Leoneuvojille on seuraavanlaisia palkintoja:
- Leoneuvojan rintamerkki viiden vuoden palvelusta ja tunnustustodistus Viisi vuotta leoklubia palvelleet neuvojat voivat hakea tätä palkintoa. Voit tutustua palkinnon saajiin tätä napsauttamalla.
- Leoneuvojan palvelupalkinto - Edellytykset ja tyhjät palkintotodistukset postitetaan maaliskuussa leopresidentin/-sihteerin paketin mukana. Toimivuoden lopussa sponsoroivan lionsklubin presidentit luovuttavat tämän palkinnon ehdot täyttäneille leoneuvojille.
Voit tilata leo-ohjelman julkaisuja tätä napsauttamalla.
Muistutus: Vuotuinen leoklubin sponsorointimaksu (90 dollaria) laskutetaan sponsoroivalta lionsklubilta. Tämä maksu näkyy lionsklubin elokuun tiliotteessa. Jos leoklubi lakkautetaan, tästä pitää ilmoittaa kirjallisesti kansainvälisen päämajan nuoriso-ohjelmien osastolle 15.12. mennessä, jolloin kuluvan vuoden sponsorointimaksu hyvitetään.
|