|
Melitta J. Cutright
Michelle Blomeke
630-468-6817
Välittömästi julkaistavaksi
NEW YORKILAINEN VALITTU
LIONS CLUBS INTERNATIONALIN PRESIDENTIKSI
OAK BROOK, IL, USA, 27. kesäkuuta,
2008-Albert F. Brandel Melvillestä,
New Yorkista, USAsta valittiin Kansainvälisen
lionsjärjestön presidentiksi,
sen 91. kansainvälisessä vuosikongressissa
23.-27. kesäkuuta, Bangkokissa, Thaimaassa.
Brandel on eläkkeelle jäänyt
poliisietsivä. Hän työskenteli
useita vuosia tutkien lapsiin kohdistuneita
rikoksia ja heitteillejättöjä,
nuorisorikoksia, lapsiin kohdistutunutta
kotiväkivaltaa ja kadonneiden lasten
kohtaloita.
Presidentti Brandel tulee johtamaan maailman
suurinta kansainvälistä palveluklubiorganisaatiota,
jolla on 1,3 miljoonaa jäsentä
ja 45 000 klubia, 202:ssa maassa. Hän
tulee myös ohjaamaan Lions Clubs Internationalin
säätiön toimintaa ja sen
SightFirst ohjelmaa, joka on USD 202 miljoonan
suuruinen hanke ehkäistävissä
olevan sokeuden poistamiseksi maailmasta.
Presidenti Brandel on ollut lukuisten yhteisö-
ja ammatillisten järjestöjen aktiivinen
jäsen. Hän auttoi lionien avun
perille viemisestä 11. syyskuuta tapahtuneiden
World Trade Centeriin kohdistuneiden iskujen
uhreille. Hän on USA:n YK-järjestön
hallituksen entinen jäsen ja on palvellut
Little Leaguen vapaaehtoisena ja ehtoollispappina.
West Hempsteadin lionsklubin jäsenenä
vuodesta 1975 sekä Melvillen lionsklubin
ulkojäsenenä, kansainvälinen
presidentti Brandel on hoitanut monia virkoja
järjestön sisällä, toimien
mm. klubipresidenttinä, piirikuvernöörinä
ja kansainvälisenä johtajana.
Hän on myös toiminut puhujana
ja panelistina USA/Kanadan lionien johtajuusfoorumissa
ja ollut Long Islandin lioneiden Silmäpankin
kuljettajana.
Lionsklubit tunnetaan heidän työstään
näkökyvyn suojelijoina sekä
heidän omistautuneisuudestaan yhteisöpalvelulle
ja nuorisotyölle. Voit lukea lisää
Lions Clubs Internationalista osoitteessa
www.lionsclubs.org.
###
|