|
LCIF-aiheinen puhe (lyhyt versio)
Perustajamme Melvin Jones sanoi kerran: "Et pääse kovin pitkälle, ennen kuin alat tehdä jotakin jonkun toisen hyväksi." Lionit ovat päässeet melkoisen pitkälle, koska tehtävämme on juuri muiden auttaminen.
Yksi tärkeimmistä tavoista, jolla lionit vaikuttavat maailmassa, on LCIF, Lions Clubs International Foundation. LCIF on Lions Clubs Internationalin hyväntekeväisyysjärjestö. LCIF:n avulla lionit voivat auttaa muita niin omassa yhteisössään kuin maailmanyhteisössäkin.
LCIF tekee yhteistyötä lionsklubien ja -piirien kanssa kaikkialla maailmassa toteuttaakseen humanitaarisia projekteja. Nämä vaihtelevat jokisokeuden ehkäisystä Nigeriassa ja kaihileikkauksista Kiinassa vammaisten leirialueiden remontointiin Yhdysvalloissa sekä maanjäristysten ja tulvien uhrien perustarpeiden täyttämiseen eri puolilla maailmaa.
LCIF:n päätavoite on sokeuden ehkäiseminen. LCIF on tehnyt usein yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa, ja SightFirst-ohjelma onkin tuottanut merkittäviä tuloksia kamppailussa sokeutta vastaan:
- Lionit ovat palauttaneet näön 7 miljoonalle ihmiselle kaihileikkauksilla.
- Olemme estäneet 20 miljoonalle ihmisen vakavan näönmenetyksen.
- Olemme rakentaneet tai laajentaneet 213 silmäsairaalaa/klinikkaa/osastoa, päivittäneet 325 näkökeskuksen kaluston ja järjestäneet johtajakoulutusta 109 laitokseen.
Käynnistimme SightFirst II -kampanjan, koska lionien tekemät lahjoitukset alkuperäiseen SightFirst-kampanjaan on käytetty melkein kokonaan, ja sokeiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2020 mennessä, jos asiaan ei puututa nyt. 150 miljoonan dollarin SightFirst II -kampanjan avulla lionit voivat jatkaa ja laajentaa SightFirst-kampanjan uskomatonta työtä.
Suurin osa SightFirstin työstä tehdään kehitysmaissa, joissa näönmenetyksen uhka on paljon suurempi ja näönhoidossa on vakavia puutteita. Mutta SightFirst kamppailee sokeutta vastaan myös kehittyneissä maissa. Lionien näönterveysohjelma (LEHP, Lions Eye Health Program), SightFirst-rahoitettu hanke, ehkäisee sokeutta ja näönmenetystä Yhdysvalloissa ja monessa muissa kehittyneessä maassa. LEHP on yhteisöjen tiedotusohjelma, joka kannustaa glaukooman ja diabetekseen liittyvien silmäsairauksien aikaiseen havaitsemiseen ja hoitamiseen sekä asianmukaisen hoidon järjestämiseen heikkonäköisille.
Sokeuden ehkäisemisen lisäksi LCIF tukee myös monenlaisia projekteja, kuten järjestää hätäapua, parantaa vammaisten oloja, edistää terveyttä ja palvelee nuorisoa. LCIF auttaa kehittämään lasten hoivakoteja, vanhainkoteja, leirejä vammaisille lapsille ja ammattikoulutusohjelmia vammaisille.
Yksi LCIF:n erityisen onnistuneista hankkeista liittyy vammaisiin. Opening Eyes on LCIF:n yhteistyöhanke Vammaisten Olympialaisten kanssa. Tiettyjen lajien edustajat Vammaisten olympialaisissa saavat ilmaisia näöntarkastuksia ja tarvittaessa ilmaisia silmälaseja ja suojalaseja paikan päällä. Heidät tutkitaan myös glaukooman ja muiden silmäsairauksien varalta. Tarkastusten tuloksena heikkonäköisyys on vähentynyt tässä heikosti palvellussa väestönosassa ja sokeutta on voitu estää sairauksien aikaisella toteamisella.
LCIF:n välityksellä lionit ovat olleet myös anteliaita reagoidessaan luonnontuhoihin. LCIF mobilisoi 5 miljoonaa dollaria hirmumyrsky Katrinan hätäapuun Meksikon lahden rannikolle Yhdysvalloissa. LCIF järjestää Mississippin ja Louisianan lioneille varoja, jotta nämä voivat jatkaa tärkeitä palveluprojekteja. Hirmumyrskyn takia lionit eivät olisi muuten voineet jatkaa esimerkiksi näköseulontojen, silmäpankin ja köyhille suunnattujen näönhoitopalvelujen tapaisia projekteja. LCIF edisti Meksikon lahden rannikon klubien ja muualla toimivien klubien ystävyysklubitoimintaa, UNICEF:n kouluboksien jakelua ja siirrettävän näönhoitopakettiauton toimintaa.
LCIF auttoi hankkimaan 40 koulubussia Louisianan kouluille, joiden toimintaan hurrikaani vaikutti. LCIF järjesti myös rahoitusta Lighthouse for the Blind -järjestölle Mississippin Gulfportissa sijaitsevan rakennuksen korjaamiseen, sokeiden työllistämismahdollisuuksien laajentamiseen, järjesti rahoitusta Wilkes Youth Camp -leirin korjaamiseen Mississippin Biloxissa ja järjesti varoja Mississippin koulujen opetusvideokirjastojen uusimiseen.
Kun tsunami teki tuhoja Etelä-Aasiassa, LCIF mobilisoi melkein 15 miljoonaa dollaria lioneilta hätäapuun ja jälleenrakentamiseen. LCIF:n tukemina lionit ovat edistyneet valtavasti tsunamituhon uhrien auttamisessa. Indonesiaan, Sri Lankaan, Intiaan ja Thaimaahan on rakennettu tai on rakenteilla satoja asuntoja.
Suurin osa LCIF:n apurahoista menee lioneille näiden omien yhteisöjen parantamiseen. Toimivuonna 2006 LCIF myönsi yhteensä 536 apurahaa yhteisarvoltaan 38,5 miljoonaa dollaria.
Lionit ja LCIF ovat vaikuttaneet miljoonien ihmisten elämään.
Joku sanoi kerran: "Jos et näe näkymätöntä, et pysty tekemään mahdotonta." Voi tuntua mahdottomalta lievittää kärsimystä, jota ihmiset eri puolilla maailmaa joutuvat kokemaan. Mutta lionit näkevät maailman, jossa sokeus ehkäistään, jossa vammaiset elävät mukavissa asunnoissa ja katastrofit tuovat ihmisistä esiin heidän parhaat puolensa. He näkevät sen ja he tekevät sitä.
LCIF-aiheinen puhe (pitkä versio)
Kuten useimmat teistä tietävätkin, LCIF on Lions Clubs Internationalin hyväntekeväisyysjärjestö. LCIF:ssä on kyse lioneista, jotka auttavat lioneja. Se on ainoa lionien säätiö, joka palvelee koko maailmaa ja kaikkia 1,3 miljoonaa lionia.
LCIF on tarpeellinen ja keskeinen työkalu lioneille. Sen avulla lionit voivat palvella muita. Miksi LCIF:ää tarvitaan? LCIF auttaa LCI:a vastaamaan tehokkaasti maailmanlaajuisiin ongelmiin. LCIF:n avulla lionit voivat auttaa lioneja katastrofien ja luonnontuhojen sattuessa. LCIF rahoittaa projekteja, jotka ovat liian suuria piireille tai klubeille itse tehtäväksi. LCIF reagoi lionien paikallisiin tarpeisiin ja kehittää apurahaohjelmia, jotka palvelevat yhteisön tarpeita.
LCIF ottaa vastaan lahjoituksia maailman eri puolilla toimivilta lioneilta ja myöntää apurahoja maailman eri puolilla toimiville lioneille humanitaarisiin projekteihin. LCIF ehkäisee sokeutta, auttaa nuorisoa ja vammaisia, järjestää katastrofihätäapua ja tekee monenlaista humanitaarista palvelutyötä.
LCIF ei saa osuutta klubien jäsenmaksuista. Sen sijaan se toimii lionien anteliaisuuden varassa.
Toimivuosi 2005-2006 oli erittäin suotuisa LCIF:lle. Vuoden aikana LCIF myönsi 38,5 miljoonaa dollaria apurahoina 536 projektiin. Keräsimme 38,5 miljoonaa dollaria lahjoituksina, mikä oli 5 miljoonaa dollaria enemmän kuin edellisenä vuonna.
LCIF:n päätavoite on sokeuden ehkäiseminen. Vuodesta 1925 lähtien, jolloin Helen Keller haastoi lionit "sokeiden ritareiksi", lionit ovat kouluttaneet opaskoiria näkövammaisille, järjestäneet leirejä sokeille lapsille ja auttaneet sokeita muilla tavoin. LCIF kasvatti panoksia vuonna 1991, kun se aloitti SightFirst-ohjelmansa. SightFirst-ohjelman tavoite on vähentää ja eliminoida sokeus etenkin kehitysmaissa, joissa sokeuden uhka on suurin.
Tämä viimeisin toimivuosi oli merkittävä siinäkin suhteessa, mitä LCIF saavutti jokisokeuden hallintahankkeissaan SightFirst-ohjelman välityksellä. Yhteistyössä Carter Centerin kanssa (jota johtaa entinen Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter, joka on lion) SightFirst on auttanut jakelemaan Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan yli 80,5 miljoonaa hoitoannosta Mectizania, jotka lääkeyhtiö Merck lahjoitti. Alueilla, joissa hoitoa on saatavana runsaasti, on raportoitu hyvin vähän jokisokeustapauksia. Itse asiassa jokisokeus saadaan asiantuntijoiden mukaan eliminoitua kokonaan Latinalaisessa Amerikassa vuoteen 2010 mennessä. Se on mahtava uutinen: tämä muinainen, kauhistuttava sokaiseva sairaus eliminoidaan kaikissa Latinalaisen Amerikan maissa.
Kauhistuttava tsunamituho on ollut LCIF:lle keskeinen huolenaihe. LCIF mobilisoi 15 miljoonaa dollaria Etelä-Aasian jälleenrakennustyöhön. Se sisälsi 12 miljoonaa dollaria lionien lahjoituksia ja 3 miljoonaa dollaria LCIF:n varoista. Näillä rahoilla lionit rakensivat yli 3 400 asuntoa sekä kouluja, monitoimikeskuksia ja kehittivät taloudellisia elvytysprojekteja neljässä tsunamituhomaassa: Intiassa, Sri Lankassa, Indonesiassa ja Thaimaassa.
Toinen merkittävä ajankohtainen LCIF-projekti on hirmumyrsky Katrinan hätäapu. Katrina oli Yhdysvaltain historian pahin luonnonkatastrofi.
LCIF mobilisoi 5 miljoonaa dollaria Katrina-hätäapuun. LCIF järjestää Mississippin ja Louisianan lioneille varoja, jotta nämä voivat jatkaa tärkeitä palveluprojekteja. Hirmumyrskyn takia lionit eivät olisi muuten voineet jatkaa esimerkiksi näköseulontojen, silmäpankin ja köyhille suunnattujen näönhoitopalvelujen tapaisia projekteja. LCIF edisti myös Meksikon lahden rannikon klubien ja muualla toimivien klubien ystävyysklubitoimintaa, UNICEF:n kouluboksien jakelua ja siirrettävän näönhoitopakettiauton toimintaa.
LCIF auttoi hankkimaan 40 koulubussia Louisianan kouluille, joiden toimintaan hurrikaani vaikutti. LCIF järjesti myös rahoitusta Lighthouse for the Blind -järjestölle Mississippin Gulfportissa sijaitsevan rakennuksen korjaamiseen, sokeiden työllistämismahdollisuuksien laajentamiseen, järjesti rahoitusta Wilkes Youth Camp -leirin korjaamiseen Mississippin Biloxissa ja järjesti varoja Mississippin koulujen opetusvideokirjastojen uusimiseen.
Käännetäänpä katse nyt SightFirst- ja SightFirst II -kampanjaan. SightFirst on vaikuttanut suoraan 24 miljoonaan ihmiseen. Lionit ovat tukeneet 7 miljoonaa kaihileikkausta, ja olemme estäneet 20 miljoonan ihmisen vakavan näön heikkenemisen. Olemme myös parantaneet satojen miljoonien ihmisten näönhoitopalveluja. Lionit voivat olla äärimmäisen ylpeitä SightFirst-kampanjasta.
LCIF on tehnyt kaiken tämän erittäin edullisesti: Yksi Mectizan-annos, joka ehkäisee jokisokeuden, maksaa alle dollarin. Kuvittele: ihmisen näön voi pelastaa muutamalla lantilla. SightFirst tekee kaihileikkauksen vaivaisella 20 dollarilla.
Lionit ja SightFirst ovat todistaneet, että sokeuden ehkäiseminen on yksi onnistuneimmista ja kustannustehokkaimmista tavoista edistää terveyttä. SightFirst on onnistunut ehkäisemään sokeuden tai palauttamaan näön yhteensä 24 miljoonalle ihmiselle, ja kustannus on ollut hämmästyttävät 6 SightFirst-kampanjalle lahjoitettua dollaria henkeä kohden. Laskimme summan ottamalla huomioon, että SightFirst-kampanjalla lioneilta kerättiin 143 miljoonaa dollaria. Ja 24 SightFirst-ohjelma on vaikuttanut suoraan 24 miljoonan ihmisen elämään. Siten näön palauttamiseen tai sokeuden ehkäisemiseen tarvittiin keskimäärin 6 dollarin lahjoitus. Olette varmasti samaa mieltä siitä, että se on aivan uskomatonta.
SightFirst-ohjelman hienosta menestyksestä huolimatta työtä on vielä paljon tehtävänä. Elinaikaodote kasvaa nopeasti ja diabeteksen tapaiset nousevat riskit uhkaavat miljoonia näön menetyksellä. Jos toimenpiteisiin ei ryhdytä nyt, sokeiden lukumäärä voi peräti kaksinkertaistua 75 miljoonaan ihmiseen vuoteen 2020 mennessä.
Mitä lionien sitten pitäisi tehdä? SightFirst-ohjelman varat on käytetty melkein kokonaan. Silti lioneilla on yhä melkoisesti halua palvella, ehkäistä sokeutta. Tiedämme sen, koska olemme tehneet laajan esitutkimuksen, jossa mitattiin lionien halukkuutta jatkaa SightFirst-kampanjaa keräämällä lisää rahaa.
Sokeus uhkaa miljoonia. Mutta niin ei pääse käymään. Me lionit emme salli sitä. Käynnistimme SightFirst II -kampanjan, jotta voimme taas antaa näön lahjan miljoonille. Maailmassa on lapsia, jotka menettävät näkönsä - mutta lionit eivät salli sitä. Maailmassa on isiä ja äitejä, isoäitejä ja isoisiä, jotka menettävät näkönsä - mutta lionit eivät salli sitä. Maailmassa on maanviljelijöitä, opettajia ja tehdastyöläisiä, jotka menettävät näkönsä - mutta lionit eivät salli sitä.
SightFirst II -kampanja käynnistettiin Hongkongin kansainvälisessä vuosikongressissa, ja se huipentuu toimivuonna 2007-2008. Entinen kansainvälinen presidentti tri Tae-Sup Lee valittiin kampanjan kansainväliseksi puheenjohtajaksi.
Mikä sitten on SightFirst II -kampanjan tavoite? Yleistavoite on tehdä mahdolliseksi sokeuden vähentäminen sekä kehitysmaissa että kehittyneissä maissa SightFirst-kampanjan avulla. Sen kolme erityistavoitetta ovat kaihin, trakooman ja jokisokeuden aiheuttaman sokeuden poistaminen kansanterveysongelmien joukosta, glaukooman, diabeettisen silmäsairauden ja lapsuusiän sokeuden aiheuttaman sokeuden vähentäminen merkittävästi sekä lionien johtoaseman laajentaminen tutkimuksessa, kuntoutuksessa ja yhteisöjemme köyhimpien ja alttiimpien näönmenetykseen liittyvissä palveluissa.
Kampanjan varainkeruutavoite on 150 miljoonaa dollaria. Venymistavoitteemme on 200 miljoonaa dollaria.
LCIF on upea keino vaikuttaa ihmisten elämään. Jokainen lahjoitusdollari käytetään apurahaan: säätiön hallinnointikulut katetaan sijoitustuotoilla. Hallinnointikustannukset ovat olleet keskimäärin 13,7 prosenttia viimeisen 10 vuoden aikana, mikä on kiitettävä suhde. Ja jokaista lahjoitusdollaria hyödynnetään tehokkaasti. LCIF-apurahoja myönnetään yleensä saman verran kuin hankkeeseen on järjestetty paikallista rahoitusta. Tämä tarkoittaa, että lahjoitus on selvästi nimellisarvoaan arvokkaampi.
Lionien on jatkettava lahjoituksiaan LCIF:lle. Tarpeet ovat suuria. Miljoonat ihmiset, joilla on toiveita ja unelmia aivan samalla tavalla kuin sinulla, ovat riippuvaisia LCIF:stä.
Auta LCIF:ää, jotta se voi auttaa lioneja auttamaan muita. Me kaikki haluamme parantaa maailmaa. LCIF auttaa tekemään siitä totta.
|