|
Amblyopia eli toiminnallinen heikkonäköisyys on johtava lasten sokeuden syy. LCIF:n esikouluikäisten näköseulontaohjelman avulla lionit voivat järjestää lapsille seulontoja, joilla voidaan ehkäistä lapsuusiän sokeutta havaitsemalla ja hoitamalla ajoissa yleisimmät näköongelmat, jotka voivat johtaa amblyopiaan.
Harvat lapset seulotaan ennen koulun alkua. Näköseulonta on tärkeää tehdä varhaisessa iässä, jolloin hoito tehoaa parhaiten.
Vuodesta 1999 lähtien esikouluikäisten näköseulontaohjelma on ollut yksi säätiön suosituimmista Core 4 -hankkeista. Kahdeksantoista yksittäistä ja moninkertaispiiriä Yhdysvalloissa ja Taiwanissa on saanut monivuotisia Core 4 -näköseulonta-apurahoja yhteensä noin 2,7 miljoonan dollarin arvosta.
Ohjelman välityksellä lionit pystyvät luomaan kumppanuussuhteita sairaanhoitokeskuksiin ja terveysvirastoihin, jotta esikouluikäisten näköseulonnoissa voidaan onnistua pitkällä aikavälillä.
Hyvin koulutetut vapaaehtoiset lionit seulovat 1-5-vuotiaita lapsia. Tuloksia seurataan osavaltion tai maan laajuisessa tietokannassa, mikä mahdollistaa lähetteiden seurannan. Lähetteen saaneet lapset tapaavat näönhoidon ammattilaisia omalla paikkakunnallaan ja seurannan tulokset palautetaan hallintotoimistoon.
Lionvapaaehtoiset ovat seuloneet 651 701 lasta siitä lähtien, kun ohjelma aloitettiin vuonna 1999. Lähetteiden määrä on 6,0 prosenttia. Lähetteen saaneiden lasten kattava näönhoidon ammattilaisten seuranta (50 prosenttia koko joukosta) osoittaa lähetteiden tarkkuudeksi 65 prosenttia. Toisin sanoen 65 prosentilla (11 203 lasta) viitteen saaneista lapsista oli jokin tekijä, joka voi aiheuttaa amblyopiaa. Nämä tulokset havainnollistavat ohjelman todellista onnistumista.
|