Jokainen ihminen on sekä oman yhdyskuntansa että kansansa jäsen. Lionien tulee olla muutakin -maailman kansalainen. Lionismin ensimmäinen päämäärä, "Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken", ottaa huomioon sen nykyaikana ilmeisen tosiasian, etteivät yhteisöjen ja kansojen edut enää ole irrallisia koko maailman eduista.
Ohjelmat, jotka tähtäävät kansainväliseen yhteisymmärrykseen ja yhteistoimintaan, perustuvat vakaumukseen, että kaikki ihmiset ovat ihmiskunnan arvokkaita jäseniä riippumatta siitä, mihin rotuun, kansaan tai kulttuuripiiriin he kuuluvat. Kansainvälinen suhdetoiminta perustuu siihen, että uskotaan universaalisiin arvoihin ja ihmiskunnan veljeyteen ja että ihmisarvo ja olemassaolon oikeutus perustuvat ihmisen työhön koko ihmiskunnan tulevaisuuden hyväksi.
Miksi lionit osallistuvat
Käsite yhdyskunta saa uuden laajemman merkityksen, kun lion omaksuu tunnuslauseen "Me palvelemme" -tunnuslauseen. Juuri Lions Clubs Internationalin nimikin edustaa järjestön maailmanlaajuista ulottuvuutta - lionismin yhteisö ulottuu kaikkialle maailmaan, joten siihen kuuluu piirejä ja kansoja, jotka edustavat koko ihmiskuntaa. Sekä kotipaikan että ihmiskunnan palvelu saavat alkunsa samasta voimanlähteestä. Kansainvälisiin suhteisiin ihmiskunnan jäsenten välillä ja erityisesti lionien perheessä kuuluu tietoisuus maailman yhteisön kaikista osista ja niiden hyväksyminen sekä positiivinen toiminta kansainvälisen yhteisymmärryksen ja yhteistyön edistämiseksi. Lionismin todellinen merkitys ei ole klubien eikä lionsmaiden lukumäärissä vaan yhteisessä päämäärässämme, ihmiskunnan palvelussa. "Me palvelemme" -tunnuslauseemme ei aseta ehtoja: rakkautta, huolenpitoa ja humanitaarista palvelua ei voida rajoittaa.
Kansainvälisten suhteiden rakentaminen
Kun lionit aikovat panna toimeen ohjelmia kansainvälisten hyvien suhteiden luomiseksi, heidän tulee lähteä siitä, että ihmiskunnassa on suuria eroja, jotka heidän täytyy tuntea ja ottaa huomioon, ennen kuin he saavat käsityksen siitä, mitä on tehtävissä ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi kansainvälisessä yhteistyössä.
Lionit oppivat tuntemaan ja ymmärtämään toisten kulttuuria ja arvoja omakohtaisten kokemusten kautta sekä yhteistyössä toisten lionien kanssa kansainvälisissä ohjelmissa. Kun kumpikin osallistuja tekee parhaansa luodakseen hyvää tahtoa, seurauksena on yhteisymmärrys ja molemminpuolinen auttamishalu. Lions Clubs Internationalin kansainvälinen vuosikongressi on esimerkki ilmapiiristä, jossa voidaan vaihtaa tietoja ja ystävyyden ilmauksia erilaisten ihmisten kesken. Lionismin organisaatio tarjoaa mahdollisuuden yhteistyön jatkamiseen samassa hengessä.
Luemme kauhistuttavia tilastotietoja ihmisten hädästä ja puutteesta, mutta emme todella eläydy tilanteeseen emmekä ole valmiita auttamaan, ennen kuin myötätuntomme herää, ennen kuin tunnemme ihmisten ilot ja kärsimykset toisessa maassa omiksemme. Ohjelmia taloudellisen ja teknisen avun antamiseen tietenkin tarvitaan, mutta meidän tulee antaa toisillemme myös ystävyyttä. Kun näemme toisissa oman itsemme, se muuttaa näkemystämme muusta maailmasta ja luo pohjan, jolta kansainvälinen yhteisymmärrys voi vaikuttaa toimintaamme yksilöinä. Lionit voivat tutkia eri vaihtoehtoja ja valita niistä sopivimmat: nuorisovaihto, kansainväliset nuorisoleirit, ystäväklubitoiminta, radioamatööriyhteydet, vierailut ja tapaamiset, keskinäiset avustusohjelmat, kulttuuritoiminta, kasvatuspalvelu, kansainväliset yhteisprojektit sekä humanitaarinen toiminta Lions Clubs Internationalin säätiön välityksellä.
Mutta pitäessään yhteyksiä kaikkialle maailmaan ja auttaessaan hädässä olevia lionit eivät unohda naapuriaan, joka tarvitsee apua. Kotiyhteisön palvelemiseen kuuluu ihmisten palveleminen sekä lähellä että kaukana. Usein toiminta kansainvälisissä ohjelmissa synnyttää elävän kiinnostuksen oman maan ja paikkakunnan oloja kohtaan.
Yksi aktiviteetti jossakin yhteisössä näyttää kovin vähäpätöiseltä, mutta kun siihen lisätään satoja paikkakuntia ohjelmissa, joihin osallistuu miljoonia ihmisiä, niiden kokonaisvaikutus voi todella edistää kansainvälistä hyvää tahtoa ja rauhaa maailmassa.
Johtopäätös
Sen tähden päätettäköön, että Lions Clubs International, tuntien ihmiskunnan keskinäisen riippuvuuden ja tietäen, että järjestöllämme on mahdollisuus edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä, pitää edelleen voimassa lupauksen, jonka kaikki lionsklubit ja niiden jäsenet ovat antaneet ja joka on ilmaistu lionismin päämäärien ensimmäisessä kohdassa: "Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken".