ASHOK MEHTA

A Mehta

ASHOK MEHTA
ENTINEN KANSAINVÄLINEN PRESIDENTTI

Ashok Mehta Mumbaista, Intiasta valittiin palvelemaan Lionsklubien kansainvälisen järjestön presidenttinä 2005-2006 järjestön 88. kansainvälisessä vuosikongressissa Hongkongissa 1. heinäkuuta 2005. Hänen teemansa oli ''Taidolla tavoitteisiin.''

Edellinen presidentti Mehta on intialaisen yrityksen toimitusjohtaja ja hän osallistuu aktiivisesti yli 12 suuren instituution toimintaan eri aloilla kuten lääketiede, koulutus, sosiaalihuolto ja kulttuuri.

Edellinen presidentti Mehta, joka on ollut lionjäsen vuodesta 1963 alkaen, on järjestänyt yli 30 silmäleiriä eri puolille Intiaa ja Afrikkaa. Hän on ollut mukana hankkimassa kansainvälistä apua suurkatastrofeihin kuten maanjäristysten ja trooppisten myrskyjen uhreille Intiassa. Hänen rauhanedistämismatkansa Pakistaniin, joita ovat tukeneet näiden kahden maan lionit, ovat lisänneet Intian ja Pakistanin kanssakäymistä.

Edellinen presidentti Mehta toimi SightFirst-kampanjan kansainvälisessä toimikunnassa 1990-1995, minkä aikana kerättiin US$150 miljoonaa. Hän on myös pitänyt esitelmiä näköhuollosta ja muista aiheista lionien kansainvälisissä vuosikongresseissa ja foorumeissa.

Tunnustuksena järjestölle suorittamastaan palvelusta ja johtamistaidoistaan edellinen presidentti Mehta on saanut lukuisia palkintoja, kuten Lions Clubs Internationalin arvokkaan ''Presidentin mitalin'' viimeisten 23 vuoden ajan, kansainvälisen Key-palkinnon ja palkinnon 250 uuden jäsenen sponsoroimisesta sekä 19 laajennuspalkintoa uusien klubien perustamisesta. Mumbain Jayceet valitsivat hänet vuoden 1986 ''Vuoden mieheksi.'' Maharashtran hallitus nimitti hänet Mumbain yliopiston senaattiin, missä hän toimi tiedotus- ja ennaltaehkäisytoimikunnissa. Lisäksi hän toimi Mumbain sheriffinä yhden kauden vuonna 2001. Hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvo humaanisissa tieteissä University of Worldissa, Missourissa, USA:ssa.

Edellinen presidentti Mehta on osallistunut 24 kansainväliseen vuosikongressiin, 14 USA/Kanada -foorumiin, 25 Afrikka -foorumiin sekä viiteen lionskongressiin Kaukoidässä. Hän on ollut 10 tulevien piirikuvernöörin seminaarin opettajakunnan jäsen ja 75. vuosikongressin seminaarin puheenjohtaja Hongkongissa.

Edellinen presidentti Mehta ja hänen puolisonsa Kokila sekä tytär Shital ovat kaikki progressiivisia Melvin Jones -jäseniä.

VALOKUVA


TIETOJA

© Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842

Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting