Small Font Medium Font Large Font
Lions Clubs International

Kansainvälisen presidentin kuukausiviesti

print

2011-2012 kansainvälinen presidentti
Kohtele jäseniä kuin perhettä

Wing-Kun Tamista tuli heinäkuussa, Lionsklubien kansainvälisen järjestön vuosikokouksessa järjestön 95. kansainvälinen presidentti ja ensimmäinen laatuaan Kiinasta. Tam syntyi Guangzhoussa, Kiinassa ja kävi koulut Hong Kongissa, jossa hän kasvatti myös perheensä ja perusti kansainvälisen rahtiyrityksen. Kiinalaisuus on iso osa hänen identitenttiään, mutta hänen tarinansa on hyvin universaali. Hänen elämänsä varrella tehdyt päätökset johtivat hänet Lionsien korkeimpaan virkaan.

Kun Tam oli 20-vuotias hänen yrityksensä lähetti hänet Yhdysvaltoihin liiketaloutta opiskelemaan. Hän jatkoi kouluttautumistaan San Franciscossa. Useiden vuosien jälkeen hän oalasi Hong Kongiin. “Tein yhden vuoden aikana elämäni kolme tärkeintä päätöstä,” sanoo Tam. 

Päätös nro. 1
Vuonna 1981, hän perusti oman yrityksen. “Hong Kongilaisena me synnymme yrittäjyys veressämme. Jos haluat menestyä taloudellisesti, sinun on perustettava oma yritys,” hän sanoo. Tänä päivänä Tamin liikennöintiyrityksellä on 200 työntekijää 20 toimistossa eri puolilla maailmaa.

Päätös nro. 2
Vuonna 1981 Tam myös päätti mennä naimisiin vaimonsa Irenen kanssa. “Hän oli todella kaunis ja hyväsydäminen,” sanoi Tam. “Meistä tuli hyvät ystävät.” He saivat yhdessä kolme lasta -- Alvin, Tiffany ja Andrew. Tam omistautui perheelleen, unohtamatta kuitenkaan työhön liittyviä vastuitaan -- saati Lioneihin myöhemmin.

Päätös nro. 3
Vuonna 1981, Tam huomasi bisnestuttavan rintapielessä merkin jossa oli L -kirjain. "Mikä tuo on?" Tam kysyi. “Liittyminen Lioneihin nostaa statustasi,” tuttava kertoi hänelle. Tam päätti liittyä. Hän oli klubinsa nuorin jäsen; klubipresidentti oli 94-vuotias. Presidentti antoi Tamille hänen ensimmäisen tehtävänsä -- lahjojen hankkiminen vanhuksille joille klubi järjesti risteilyn. Tam hankki vanhuksille karamelleja ja muita pieniä lahjoja. “Heidän reaktionsa oli uskomaton,” Tam muistelee. Hän kertoi kokemuksestaan silloiselle klubipresidentille. "Hän sanoi, että lahjojen arvo ei ole se mikä ilahdutti vanhuksia. Se oli välittämisen tunne jonka toin heille."

Tamin mukaan sillä hetkellä “hänelle alkoi avautua mistä lionshengessä on kyse. Ymmärsin heti, että tarkoituksemme on auttaa apua tarvitsevia ja jakaa omasta onnestamme muille. Klubini kohteli minua kuin perheenjäsentä. Uutena lionina olin perheemme vauva ja klubini huolehti minusta kunnes olin oppinut tarpeeksi ja oli minun aikani alkaa opettamaan uusia. Klubiemme tulee kohdella jäseniään kuin perhettä," hän sanoo.

Pian tämän jälkeen Tam otti hoitaakseen isompia projekteja, ml. Hong Kongin lionien suurimman tähänastisen projektin. Hänen johtajuutensa alla lionit keräsivät yli 2 miljoonaa dollaria paikallista Luonnontieteen keskusta varten. Jokaisen onnistumisen jälkeen Tam ja lionit kehittivät yhä suurempia suunnitelmia.

Ja viranomaisten hyväksynnän saaminen Lionsklubien Kansainväliselle vuosikokoukselle paraateineen ei myöskään ollut helppoa. “Kun Tam tuli keskustelemaan mahdollisuudesta isännöidä Lionien kansainvälinen vuosikokous Hong Kongissa olin huolissani, sillä emme olleet koskaan tehneet vastaavaa aikaisemmin," sanoi Benny Ng, Hong Kongin poliisista. “Tam oli luottavainen Hong Kongin kykyyn selviytyä haasteesta. Uskoin häneen ja kaikki muutkin luottivat häneen. Vuosikokouksen menestys puhui puolestaan.”

Tämä oli kuitenkin vasta alkua Tamille. Miljoonat kiinalaiset olivat sokeutuneet kaihin seurauksena. Tam ja muut lionit kutsuivat kiinan viranomaisia koolle ja pyysivät lupaa saada aloittaa lionien kaihileikkauskampanjan. Pian oli projektin pilottivaihe hyväksytty ja rahoitus saatu lioneiden avulla. Tätä seurasi SightFirst China Action aloite jolla autettiin 5,2 miljoonaa kiinalaista saamaan näkökykynsä takaisin.

Samaan aikaan kun Tamin nimiin kirjattiin useita bisnes- ja lionsmenestyksiä, oli hänen perhe-elämänsä dramaattisten muutosten kynnyksellä, kun Tamin vaimolla Irenellä todettiin syöpä.  15 vuoden ajan Tam hoivasi vaimoaan, vei häntä lukuisille lääkäreille ja auttoi häntä uskomaan, että tämä sairaus on voitettavissa. Monella tapaa Irenen sairastuminen syöpään lähensi heitä. Mutta ajan saatossa Irene lopulta hävisi taistelunsa.

Irenen poisnukkumisen jälkeen Tam oli lohduton, uupunut ja vietti aikansa kotona sohvalla katsoen uutisia. Sitten Kiinan Sechuanin provinssi joutui tuhoisan maanjäristyksen kohteeksi vuonna 2008, ja uhrien lukumäärä nousi 70 000:een. Televisiokuvat kärsivistä perheistä herättivät Tamin ja hän soitti Lionien päämajaan pyytäen avustusta uhreille. Tam otti yhteyttä myös Kiinan lioneihin. Ryhmät kiinalaisia lioneita ajoivat monituntisia matkoja uhreja auttamaan. LCIF hyväksyi 500 000 dollarin suuruisen avustusrahan katastrofin uhrien auttamiseksi.

“Olin menettänyt puolisoni ja olin surullinen. Mutta uskoin pystyväni auttamaan," sanoo Tam. “Hän työskenteli herkeämättä apurahojen ja tarvikkeiden saamiseksi,” sanoo Tamin poika, Andrew. “Näin hänen silmissään elämän kipinän jota en ollut nähnyt sitten äiti menehtymisen jälkeen.” Tam uskoi Irenen taistelun voimaan ja luotti kykyihinsä ylittää menneisyyden esteet. Hän luottaa lioneihin ja palvelumme unelmaan.

LIONIT TOIMINNASSA

Picture of Hanke: Uusi toivo
Parantumistilaisuuden antaminen veteraaneille ja heidän perheilleen   » »


NUMEROINA

415,000,000

Lionit ovat tukeneet SightFirst-ohjelmaa keräämällä yli 415 miljoonaa dollaria vuoden 1990 jälkeen. Ohjelma on pelastanut miljoonien ihmisten näkökyvyn eri puolilla maailmaa.

Rotating pictures of Lions.

© Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842

Custom web development, hosting and implementation provided by Alkon Consulting