Historiamme
Alku vuonna 1917
Vuonna 1917 chicagolainen johtava liikemies Melvin Jones esitti yksinkertaisen, maailmaa muuttavan kysymyksen: mitä jos ihmiset käyttäisivät lahjojaan paikkakuntiensa parantamiseen? Melkein sata vuotta myöhemmin Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö. Siinä on 1,35 miljoonaa jäsentä yli 45 000 klubissa, ja lukemattomissa tarinoissa kerrotaan lioneista, jotka toteuttavat samaa yksinkertaista ideaa: tehkäämme paikkakunnistamme parempia.
1920: kansainvälistyminen
Vain kolme vuotta perustamisesta lionit kansainvälistyivät, kun perustimme ensimmäisen klubin Kanadaan. Meksiko seurasi vuonna 1927. 1950- ja 1960-luvulla kansainvälinen kasvu nopeutui, kun uusia klubeja perustettiin Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan.
1925: sokeuden poistaminen
Helen Keller puhui Lions Clubs Internationalin vuosikongressissa Cedar Pointissa (Ohio, USA) ja haastoi lionit ryhtymään "sokeuden ritareiksi ristiretkelle pimeyttä vastaan". Siitä lähtien olemme työskennelleet väsymättömästi auttaaksemme sokeita ja näkövammaisia.
1945: kansakuntia yhdistämässä
Kansainvälisen järjestön ihannetta kuvastaa kestävä suhteemme Yhdistyneisiin Kansakuntiin. Kun YK kutsui kansalaisjärjestöjä avustamaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan laatimisessa, olimme ensimmäisten joukossa, ja siitä lähtien olemme tukeneet YK:n työtä.
1957: nuoriso-ohjelmien organisoiminen
1950-luvun loppupuolella perustimme Leo-ohjelman, jotta maailman nuoret saisivat tilaisuuden henkilökohtaiseen kehitykseen vapaaehtoistyön avulla. Maailmassa on noin 144 000 leoa ja 5 700 leoklubia yli 140 maassa.
1968: säätiömme perustaminen
Lions Clubs Internationalin säätiö auttaa lioneja maailmanlaajuisissa ja suurimittaisissa paikallisissa humanitaarisissa hankkeissa. Säätiömme välityksellä lionit täyttävät paikallisen ja maailmanlaajuisen yhteisönsä tarpeita.
1990: SightFirstin käynnistäminen
SightFirst-ohjelman kautta lionit palauttavat näön ja ehkäisevät sokeutumista maailmanlaajuisesti. Lionit ovat keränneet tähän vuonna 1990 aloitettuun hankkeeseen yli 346 miljoonaa dollaria. SightFirst-ohjelman kohteita ovat sokeuden suurimmat aiheuttajat, joita ovat kaihi, trakooma, jokisokeus, lapsuusiän sokeus, diabeettinen retinopatia ja glaukooma.
Tänä päivänä: toimintamme laajentaminen
Lions Clubs International laajentaa palvelutehtäväämme joka päivä paikallisesti ja maailman joka kolkassa. Tarpeita on monia ja palvelumme laajoja, kuten näkö, terveys, nuoriso, vanhukset, ympäristönsuojelu ja hätäapu. Kansainvälinen verkostomme on kasvanut kattamaan yli 206 maata ja maantieteellistä aluetta.
Liittyviä linkkejä
OLEN LION, KOSKA...
©
Lions Clubs International
300 W. 22nd Street, Oak Brook, IL 60523-8842






