Vuonna 1917 Melvin Jones, Chicagossa toimiva johtava liikemies kertoi paikallisen yrittäjäkerhonsa jäsenille, että heidän pitäisi tehdä muutakin kuin keskittyä liiketoimintaan: pyrkiä parantamaan paikkakuntaa ja maailmaa. Jonesin ryhmä, Business Circle of Chicago, oli samaa mieltä.
Kun muualla Yhdysvalloissa toimiviin vastaaviin ryhmiin oli otettu yhteyttä, ensimmäinen järjestäytymistapaaminen pidettiin 7.7.1917 Chicagossa (Illinois, USA). Uusi järjestö valitsi nimekseen erään mukaan kutsutun ryhmän nimen: Association of Lions Clubs (Lionsklubien järjestö). Saman vuoden lokakuussa pidettiin ensimmäinen kansallinen kongressi Dallasissa (Texas, USA), ja siellä hyväksyttiin järjestön peruskirja, säännöt, tavoitteet ja eettiset säännöt.
Kolmessa vuodessa lioneista tuli kansainvälinen järjestö. Siitä lähtien olemme saaneet hyviä arvosanoja sekä rehellisyydestä että läpinäkyvyydestä. Olemme hyvin johdettu organisaatio, jolla on vakaa näkemys, selkeä tehtävä ja pitkä – ja ylpeä – historia.